Kategoria: Yleinen
-
Kuin kesätuuli
·
Vihdoinkin istun ihan rauhassa markiisin alla auton vieressä. Aamu on ollut, kuten aina, puuhakas, vaikka ajattelin olla verkkainen. Heräsin ennen seitsemää, niin myös koira. Pikainen kävely niityllä ja raittiin ilman veto keuhkoihin. Katselin taloja kaukana metsänlaidassa. Niitä yritin joskus kuvata vesivärein, mutta en ollut siinä erityisen hyvä. Muru näytti ihan hymyilevän. Se on vähitellen päässyt Read more
-
Auton paikka
·
Tuttu ruutu, tuttu kasvillisuus ympärillä. Ihan ensimmäisellä käynnillä asetuimme tälle paikalle kokeiltuamme viereistä karsinaa. Siinä auto oli jotenkin vinossa, ja muutenkin tuntui ahtaalta. Toisen suomalaisen pariskunnan ansiosta vaihdoimme silloin tähän paikkaan, jonka koko kyllä oli varmaan sama kuin sen toisenkin, mutta kasvillisuus oli sen verran matalaa, että pidimme sen avaruudesta. Tästä piazzettasta tuli meidän suosikkimme. Read more
-
Sisilian ylitys
·
Lähdimme Palermosta vihdoinkin kohti tukikohtaamme. Liikenne oli aamusella kohtalaisen maltillista, vaikkakin Palermo tuntuu minusta aina yhtä kaoottiselta. Eniten minulle antaa rohkeutta muistikuvat siitä, kun ensimmäisen kerran ajoin pientä vuokra-autoa kaupungissa. Oli 2000-luvun alkuvuosia, jolloin lensimme mieheni kanssa Suomesta Palermoon. Yövyimme ystävän luona melko lähellä keskikaupunkia, ja sitten vuokrasimme auton voidaksemme kierrellä Länsi-Sisilian viinitiloilla. Mieheni ajoi Read more
-
Pyhäinpäivä ja Italia
·
Mietin kovasti, kun asettauduimme Bolzanossa yöpuulle, tuntuiko minusta jotenkin erilaiselle kuin edellisenä päivänä. Aivoni eivät olleet vielä huomanneet minun siirtymistäni Italian puolelle, vaikka toisaalta olikin leppoisampaa kuin Saksassa ja näin italiankielistä kirjoitusta. Campingillä oli paljon saksalaisia, siis lähes kaikki, ja aluekin on niin saksalainen, että en oikein saanut kiinni siitä, mitä pidän unelmanani. Lähdimme jälleen Read more
-
Läpi Saksan kohti unelmaa
·
Keskiviikkoaamuna lähdimme jatkamaan matkaa kohti eteläistä Saksaa. Mietin kovasti, paljonko jaksan päivässä ajaa, kun viimeaikoina matkat ovat olleet aika maltillisia. Olin asettanut tavoitteeksi Kasselin, koska sen jälkeen olisi enää yksi yö, ja sitten olisimmekin vihdoin Italiassa. Ajomatka sujui hyvin, vaikka vastoin suunnitelmiani ajoimme moottoritietä rekkaliikenteen seassa. Nopeus oli pakko pitää 100:ssa tai oikeastaan 105:ssä km Read more
-
Auto on lastattu!
·
Lauantaina oli pakko jo saada auto lastattua valmiiksi. Vielä viimeiset pohdiskelut vaatteista, mitä oikeasti tarvitsee, mitä ei sittenkään kannata varalta ottaa mukaan. Millaisia vaatteita en viime kerralla käyttänyt? Mitä olisin oikeasti ollut vailla? Tein edellisellä matkalla sen loppupuolella listaa siitä, mitkä mukaanotetut vaatteet olivat lopultakin ihan turhat. Yritin nyt vielä tarkistella tuota valikoimaa ja tekemiäni Read more
-
Vihdoinkin on päätös tehty!
·
Pitkään piti miettiä, mitä todella halusin tai uskalsin. Riittävätkö voimat ja terveys lähteä pitkälle matkalle? Jossain vaiheessa kuitenkin täytyi tehdä päätös, että vielä on matkan aika. Sitten alkaa valmistautuminen, joka kyllä sisältää paljon epävarmuuksia, ihan jopa sen, toteutuuko matka sittenkään ja minkä mittaisena. Vaikka on varustanut matkailuauton usean kerran retkille kotimaassa ja sitten pitemmille reissuille, Read more
-
Niin usein ajatuksin Italiassa
·
On selvää, että Italia on aina mielessäni. Matkustaminen on vielä epävarmaa, mutta sillä välin, kun en ole kohteessani, ajattelen sitä usein. Kotona voin katsella televisiosta italialaisia tai Italiaan liittyviä sarjoja. Imma Tataranni on ollut pitkään tauolla. Nyt kuulin, että seuraavaa kautta kuvataan jo Materassa, Lolita Lobosco tuli katsottua keväällä useaan kertaan, ja Barin maisemat asettuivat Read more
-
Ekumeenisen pyhiinvaelluksen jälkitunnelmissa kuusi vuotta myöhemmin
·
Kahdeksan päivän intensiivinen matka Pohjois-Italiaan oli enemmän kuin osasi ajatella etukäteen. Erilaisista pyhiinvaelluksista on ollut monenlaisia juttuja lehdissä ja televisiossa, mutta nähdessämme ensimmäisen kerran mainoksen tästä matkasta emme oikein ymmärtäneet, mitä pyhiinvaellus Pohjois-Italiassa tarkoittaisi. Ekumenia toki oli selvä: Suomen luterilainen, katolinen ja ortodoksinen kirkko yhdessä olivat tässä matkassa edustettuina matkanjohtajien ja osallistujien kautta. Erilaiset hartaushetket Read more
-
Pyhiinvaeltajan pitkä matka kotiin
·
Maanantaiaamuna vesitaksit olivat valmiina viemään meidät lentoasemalle, jossa tuttu bussi odotti meitä kuljettaakseen turvallisesti kohti Milanoa. Vielä pysähdyimme yhden kerran varsinaiselle kirkkovierailulle, silla Padovassa on upea San Antonia di Padova -kirkko. Jos useat tietävät Pyhän Fransiskuksen, niin harva tietää Pyhän Antoniuksen. Luulen, että moni sekoittaa sen veistoksen, jossa Antonius fransiskaaniasussaan pitää Jeesuslasta sylissään, pyhän Fransiskus Read more