Vihdoinkin istun ihan rauhassa markiisin alla auton vieressä. Aamu on ollut, kuten aina, puuhakas, vaikka ajattelin olla verkkainen. Heräsin ennen seitsemää, niin myös koira. Pikainen kävely niityllä ja raittiin ilman veto keuhkoihin. Katselin taloja kaukana metsänlaidassa. Niitä yritin joskus kuvata vesivärein, mutta en ollut siinä erityisen hyvä. Muru näytti ihan hymyilevän. Se on vähitellen päässyt kiinni tähän tienooseen.

Kuuntelin pyhäiseen tapaan Riston Valinnan, ja nautin sen antamasta tunnelmasta, jossa rauha ympäröi. Pakostakin mietin, mitä kuuntelen joulun jälkeen, kun Risto jää eläkkeelle. Tälle ohjelmalle on niin vahva tilaus, se auttaa minua näkemään valoa ja saamaan voimia askeltaa seuraavaan päivään. Vaikka olen saanut paljon hyvää elämääni, on myös niitä päiviä, jolloin olen voimaton ja ärtynyt, jopa yksinäinen.

Niitä suuria lahjoja on olla jälleen unelmieni maassa. Katselen iltaisin televisiota, jotta pysyn ajan hermolla. Mutta haluan tavata myös italialaisia puhuakseni heidän kanssaan, ja samalla oppia kieltä lisää. Tiedän kyllä, että minulla on paljon sanoja, mutta ne ovat niitä, joita itse tarvitsen. Italialainen taas käyttää sanoja, jotka ovat hänen maailmaansa. Ja niitä en aina ymmärrä enkä edes heti opi. Tällä leirillä on vähän italialaisia, joten pitäisi löytää kylältä enemmän ystäviä.

Tuuli on voimistunut ja paukuttaa hiukan markiisia. Pidän sen viileydestä, sillä ilma on muutoin minulle turhan lämmin. Katsoin hetki sitten tuon toisen puolen lämpömittaria: 23 astetta. Merivesi on ollut vielä 21 asteista, ja joitakin uimareita on ollutkin sekä tässä meidän läheisessä poukamissa että sitten Sampierin oikealla uimarannalla. Italialaisten lomat ovat jo ohi, eikä heitä siis juuri ole kuin korkeintaan viikonloppuisin ja silloinkin enemmän retkeilemässä ja syömässä pyhän lounasta rannan ravintoloissa. Minäkin ajattelin, että voisimme mennä syömään Il Galeoneen, mutta sehän on tietysti jo täynnä, kun kantaravintolamme on suljettu lomien vuoksi.

Tuntuuko minusta kesälle? Ehkä. Tuoksuja on vähän, mutta kukkia on paljon. Ja tietenkin tämä lämpö, joka vähitellen hiipuu myös täällä. Yöt viilenevät niin, että tammikuussa on jälleen niukasti kymmenen astetta öisin, ja päivisinkin ehkä 14 astetta. Mutta silti pääsen vähällä pukemisella, eikä ennen kaikkea tarvitse pelätä liukkaita.

Tässä tuulessa on jotain erityistä. Se on kostea, mutta myös kuiva. Se tarttuu ihoon, kuivaa nopeasti. Sen pyyhkäisy on kuin rakastavan hyväily. Lempeä, mutta myös varma ja turvallinen. Se lohduttaa, rohkaisee, ja lupaa jotain uutta. Se on tuttu, ei tarvitse pelätä, vaikka olisi myrskykin. Juuri nyt tuuli voimistuu, on luvattu sateista jälleen. On vaikea uskoa sitä, sillä taivas on kirkas ja kaartuu korkealle, eikä pilvistä ole enää tietoa aamun jälkeen.