Puolen vuoden oleskelu ulkomailla on vaatinut oman veronsa. Ensimmäiset kaksi viikkoa Suomeen saapumisen jälkeen olin väsynyt. Piti nukkua paljon eikä tekeminenkään heti sujunut. Tarkoitan sitä, että kun ensimmäisten päivien aikana kannoin tavaroita autosta sisälle, ne jäivät lojumaan niille sijoille. Koska matkailuauton on tarkoitus mennä huoltoon, ajattelin tyhjentää sen mahdollisimman tyhjäksi helpottaakseni huoltoliikkeen töitä. Mutta jotenkin tekeminen oli hidasta tai paremminkin summittaista. Ja huomasin tekeväni sitä ehkä enemmän omista tarpeistani kuin varsinaisesti kunnossapidon kannalta. Se oli jonkinlaista pisteen laittamista pitkälle matkalle, sen aikana koetuille asioille.

Teimme kotimatkaa lähes kolme viikkoa. Halusin varata aikaa verkkaiseen matkustuksen, sillä arvelin pitkän ajomatkan olevan minulle raskasta. Päätimme ajaa mantereen kautta. Olimme saapuneet rannallemme laivalla Genovasta Palermoon ja siitä nopeasti saaren yli etelärannalle. Näin saimme lähes tuhannen kilometrin edun, ja ajallisesti myös kolmen neljän päivän hyödyn. Olihan minulla jo kiire omalle paikalle numero 33 La Spiaggettalle. Meitä siivitti myös ystävämme lomamatka Taorminassa, jonne hän tuli ensimmäisellä Sisilian vierailullaan. Me siis yövyimme ensimmäisen yön jo parinsadan kilometrin päässä, moottoritien alla sijaitsevalla caravanalueella. Nautimme yhteisen ystävämme kanssa lounaan hyvässä ravintolassa, ja samalla puhuttiin Sisilian upeudesta ja etenkin saaren keittiön loistavista ruuista.

Jatkoimme matkaamme tuttuja reittejä. Yövyimme alueilla, joilla oli peruspalvelut, ja viivyimme tarpeen mukaan yhdestä kolmeen yöhön. Varsinkin Keski-Italiassa olimme jo ihan uusilla paikoilla, kun kuitenkin halusin edetä nopeasti. Löysimme viehättävän viinitilan ja pienen matkailuautoparkin Avion kylästä Rovereton korkeudelta. Siitä oli hyvä jatkaa kohti Itävaltaa ja sitten Saksaa. Münchenin vieressä pysähdyimme jälleen tutulle campingille, mutta voihan se olla, että nyt oli viimeinen kerta tällä alueella. Nousimme Saksaa ylöspäin – siis kohti pohjoista – ja halusin jälleen kokea Göttingenin kulttuurin. Emme jaksaneet mennä tällä kertaa kaupungin ytimeen, mutta nautimme paikallisesta sisilialaisravintolasta. Sain jälleen puhua italiaa, ja niinpä saatoin viipyä vielä etelän tunnelmissa.

Nuo tunnelmat ovat jotenkin nyt kadonneet. Tai oikeastaan olen hämmennyksen tilassa. Jos minulta kysyttäisiin, lähtisinkö jo takaisin, niin vastaus olisi: kyllä. Olen katsonut televisiosta Italiaa käsitteleviä ohjelmia, olen lukenut artikkeleita ja olen tutkinut netin syövereitä. Olen kuunnellut kirjaesittelyjä, saanut markkinointiviestin uudesta upeasta teoksesta, joka käsittelee suomalaistaiteilijoiden Italian matkojen kohteita. Listallani on jo kolme hankittavaa kirjaa! Ja BookBeatissa on lukujonossa useita maata ja kulttuuria käsitteleviä kirjoja!

Olen siis entistä vahvemmin kiinni Italiassa. Mutta se, mikä minua ehkä nyt mietityttää, on että en suinkaan ole yhden ainoan maakunnan tai paikkakunnan ”vanki”. Kun unelmani on Italia, en vieläkään osaa sanoa, mihin asettuisin! Ja kiertolaisen asemasta haluaisin päästä pysyvämpään osoitteeseen. Olen ruvennut tutkimaan talvilämpötiloja, lento- ja junayhteyksiä. Unelmoin myös siitä, että luokseni tulisi vieraita kotimaasta, niin perheenjäseniä kuin ystäviäkin. Vaikka olen kutsunut jo nyt ystäviä helmoihini tälle talvisijalleni, ei kukaan ole tarttunut toiveeseeni. Olen luvannut kuljettaa, näyttää erilaisia kohteita, nauttia ruuasta yhdessä ja järjestää myös edullista majoitusta. Sentään yksi lapsenlapsi on ollut viikon hoivissani näiden neljän vuoden aikana. Jotenkin se tekee surulliseksi, että massaturistikohteet houkuttelevat niin monia, ehkä vain karavaanarit kiertävät ne kaukaa. Omahyväisesti luulen, että voisin näyttää jotain, mikä olisi erilaista ja anniltaan rikkaampaa. Sisilia on jotain niin paljon enemmän!