Niin todellakin, olemme olleet nyt leirissä yli kuukauden. Aika kuluu täällä hirveän nopeasti, vaikka yrittää pysähdellä ja tunnustella joka päivä oloaan ja elämää ympärillä.
Joulun valmistelut ovat käynnissä, mutta eihän se jouluiselta tunnu! Vähitellen leirikumppanien pensasaitoihin ja autojen ja telttojen seinille on ilmestynyt valoketjuja. Jotenkin tuntuu, että koristelu on vielä maltillista, vilkkuvaloja on ehkä vähemmän kuin ennen. Minä kaivoin viimevuotiset valot esiin ja ripustin ne tuonne piazzettamme taka-aitaan. Se vilke ei liikaa häiritse illalla.
Kaupungeissa on joulupuita pystytetty parin viikon ajan, ja nyt ehkä nuo jouluvalot ja muut koristelut ovat paikoillaan. Joulumyyjäisistä oli toisena adventtina puhetta televisiouutisissa. 6.12. on Pyhän Nikolauksen päivä, siis joulupukin päivä, ja sopivasti ensimmäisiä lahjoja voidaan jakaa lapsille. 8.12. on puolestaan Neitsyt Marian tahrattoman syntymisen juhla, ja kun nämä päivät asettuivat tänä vuonna viikonlopun molemmille puolille, on syntynyt ponte eli pitkä viikonloppuvapaa. Silloin on ihmisillä aikaa kierrellä ostoksilla, vaikka kyllä Musta Perjantai täälläkin on jatkumassa mustana kuukautena ja kaikenlaista ylen hyödyllistä voi etsiä. Joulukuusien koristelun saa aloittaa juuri 8.12.

Kulutuksesta en ole innostunut. Tässä kulkuneuvossa asuessa on niin ahdasta, ettei yhtään tavaraa tunne tarvitsevansa. Tosin minulle kävi tietenkin niin, että karsin liian reippaalla otteella vaatteitani. Olenkin sitten tehnyt nettiostoksia kotipuolesta, ja jännittyneenä odotan pakettia vielä ennen joulua. Huomasin kyllä, että esimerkiksi Nanso tai Alpa eivät toimita lähetyksiä ulkomaille, mikä hiukan harmittaa. Kummallakin olisi ollut juuri tänne sopivaa vaatetusta alennusmyynneissä.

Hankintamme ovat olleet kulutustavaraa, semmoista kuin esimerkiksi kemiallisen vessan kemikaali, joka haisee ikävälle. Pakko on ollut lorauttaa välillä klooripitoista pesuainetta, että tulee neutraloitua noita tuoksuja. Ostimme kyllä myös kevyen teltan, jota voi käyttää myös suihkukoppina tai pukusuojana. Sen sisään olen nostanut varajakkaran, siivousämpärin ja kylmälaukun sekä muuta semmoista, jota ei ihan joka päivä tarvitse. Myös koiran ruokalaatikko on siellä. Nappulat pysyvät yöllä viileässä eivätkä lämpene liikaa päivälläkään. Teltta on helpporakenteinen, menee pieneen tilaan, jos onnistumme pyöräyttämään sen rinkulaksi, eikä siis paina juuri mitään. Itävaltalaisilla naapureilla on samanlainen, ja he huomasivat meidän pihan komistuksen…

Useamman kerran tällä matkalla olen miettinyt, miltä tuntuisi, jos olisi majapaikka oikeassa talossa. Miten matka muuttuisi, ja tuntuisiko oleminen täällä jotenkin erilaiselta. Mietteet konkretisoituvat, kun ikää kertyy ja matkanteko alkaa vaatia aikaa. Ja matkatavaroiden määrä on aina rajallinen!
Jätä kommentti marjokorhonen44 Peruuta vastaus