Lempeä kesätuuli vilvoittaa, kun puolivarjossa on kuuma istua. Ympärillä on elämää, saksaa, englantia ja italiaa kuulee vuorotellen. Carmelo on oppinut myös muutaman sanan saksaa, siis kasvisten nimiä. Englanti tuottaa hänelle vaikeuksia. Tänä vuonna en vielä ole joutunut hänelle tulkiksi, sillä sormella osoittaen näyttävät selviytyvän kaupankäynnistä.

Leirissämme on aika paljon majoittuvia. Minusta tuntuu, että nyt on enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Suurimmat ryhmät ovat saksalaiset ja sveitsiläiset, mutta nyt on myös hollantilaisia ja brittejä, havaitsinpa yhden ruotsalaisen ja tsekkiläisen auton eilen. Kansainvälisyys kyllä tuntuu täällä hymyilynä, tervehtimisenä jollakin kielellä ja hiukan eroavia tapoina.

Seurasimme hollantilaisten asettautumista. Heillä oli kaikenlaista tavaraa tavaratila täynnä, useammat tuolit ja grilli ja kaasukeitin erikseen. Saksalaisilla nousee ensin aputeltta, jossa säilytetään osa tavaroista. Mukana kulkee tietenkin pari polkupyörää, joillakin sitten lisäksi kunnon kokoinen skootteri. Eipä tarvitse miettiä, miten haetaan ruokaa vähän isommastakin kaupasta. Tavarat on tietenkin tuotu kunnon perävaunussa matkailuauton perässä.

Itävaltalaiset ovat vaatimattomampia. Useampi kulkee pienellä matkailuautolla, vaikka onhan noita isoja kuorma-autokorttia vaativia Concordeja joillakin. Useimmiten kyllä niitä on saksalaisilla. Sveitsiläiset ovat satsanneet isoon autoon, ehkä omistavat kunnon etuteltan.

Entäs me suomalaiset? Meillä näyttää useimmiten olevan kohtuullisen kokoinen Adria tai joku vastaava keskihintaluokan auto. Etuteltta joillakin, markiisi kyllä. Varustetaso aika vaatimaton, lepotuolit ja pöytä. Ulkogrilli toki voi olla. Mutta en ole meikäläisillä nähnyt pesukonetta tai suihkutelttaa.

Entäs sitten ne aikataulut? Aamulla heräillään yhdeksään mennessä, sillä leipäauto tulee yleensä puoli kymmenen tienoilla. Useimmat näyttävät valmistavan lounaansa alkuiltapäivästä, samaan tapaan kuin italialaiset. Onhan se niin, että eurooppalainen tapa on syödä hiukan myöhemmin kuin meillä kotimaassa. Me puolestamme muodostamme sen kummallisen poikkeuksen, että oikean aamiaisen jälkeen ei ole nälkä, ja usein teen ruuan vasta loppuiltapäivästä. Eikä sitten enää tee mieli juuri isoa illallista, jota taas muu leiri grillaa kuuden jälkeen.

Iltaa istutaan usein jonkun etuteltassa tai markiisin alla kohtuumyöhään, kavereita pyydetään mukaan. Jokainen huolehtii oman tuolin ja viinilasin, monesti myös mukana tuodaan pullo paikallista viiniä. Se voi ihan olla pöytäviiniä, mitään nimituotteita ei harrasteta. Ja sitten voi olla jotakin pientä suolaista, sillä elintarvike eli viini tarvitsee rinnalleen elintarvikkeen. Ainakin italialaisilla, saksalaiset kyllä osaavat myös päihtyä… Toki noita istujaisia vietetään myös päivällä. Niistä syntyy hyviä ihmissuhteita, joita ylläpidetään myöhemmin vierailemalla näiden ystävien luona. Ja mielellään keksitään pienten juhlien aiheita, kellä synttärit, kellä uusi kulkuneuvo, kellä koiran päivä. Syitä kyllä löytyy! Onhan täällä myös boccia- eli petankkipäiviä eli saksankieliset kokoontuvat iltapäivällä yhdessä pelaamaan keltaisen huoltotilan viereiselle hiekkakentälle.

Suomalaiset näyttävät usein tyytyvän omaan seuraansa, niin kuin mekin. Kutsuista ei tietenkään kieltäydytä, mutta harva meikäläisistä kutsuu omalle tontilleen. Voihan se olla, että ei ole niin hyvin tutustuttu, että haluttaisiin päästää lähelle, tai ei osata jutella jonninjoutavia. Etäisyyttä suosiva kansa.

On ollut mukava seurata myös yhdessä tekemistä. Pariskunnat rakentavat leirin yhdessä, laittavat ruokaa yhdessä, eli miehet yleensä hoitavat grillin ja vaimo kattaa ja hankkii täydennykset. Mannfred oli myös oiva pitsanpaistaja. Hän valmisti pitsataikinaa kerralla enemmän, ja kutsui sitten muutaman vankkuriystävän pihalleen ja alkoi paistaa herkullisia pitsoja koko porukalle. Siinä kului iltapäivä ja ilta mukavasti, opittiin toistemme maakulttuureista ja arvoista enemmän ja tultiin kovasti kylläisiksi!

Sosiaalista, mutta myös yksityisyyttä kunnioittavaa. Niin myös tänään, aamupäivä kuluu rauhaisasti omissa puuhissa. Iltapäivällä auringon ollessa kuumimmillaan monet lähtevät aperitivoille rantaravintolaan, kenties jotkut ovat sopineet yhteisen aterioinnin siellä. Passeggiata eli viikonlopun päiväkävely kuuluu myös turisteille ja loma-asukkaille. Dolce far niente!