Useampi päivä meni ihmetellessä omien voimien katoamista. Nuoret toki olivat jaksavaisia ja joustavia, mutta minä tunsin olevani iltaisin ihan uupunut. Halusin niin tarjota heille paljon elämyksiä, näyttää maisemia ja historiaa, tapaa ajatella toisin kuin meillä. Kävimme ensimmäiseksi Etnan juurellla, kun olimme ottaneet yhden yön verran tuntumaa Catanian kaupungin elämään.

Ajomatka Bronten kaupunkiin tarjosi näkökulmaa laavan peittämään maahan, sen tummuuteen ja osittaiseen synkkyyteen. Etnan valuttama uusi magma oli mustana juovana pitkin tulivuoren kylkeä, mutta punahehkua ei enää näkynyt. Bronten kaupunki on viehättävä kukkuloille sijoittuva pikkukaupunki, josta löysimme mukavan konditoriakahvilan hiukan keskustan ulkopuolelta. Minua tietenkin ihastuttivat täydessä kukassa olevat mimosat, jotka taitavat vasta nyt aueta täällä rannikolla. Kahvilassa meitä palveltiin todella hyvin, saimme sellaiset tuotteet kuin toivoimme.

Meillä oli tarkoitus syödä jo Cataniassa aamupala. Sadan metrin päässä AirBnB -majoituksesta oli kahvila-ravintola, joka aukesi jo 6:30 ja joka lupasi monenlaista syötävää. Majoitus piti jättää jo 10:30. Päätimme siis viedä matkatavarat autoon ja mennä murkinalle. Eihän siellä ollut yhtään pöytää tai tuolia, mihin huonojalkaiset olisivat voineet mennä nautiskelemaan rauhassa. Paikalliset olivat jo valloittaneet bancon ja harvat pöydät, joten siirsimme nälkää seuraavalle Autogrillille tai kahvilaan.

Se kahvila oli siis melkein tunnin ajomatkan päässä. Istuessamme leipinemme ja kahveinemme pöydässä, sain selittää tarinan Testa di Morosta ja kauniista neidosta, sillä totta kai myös tässä paikassa oli nuo viehättävät keramiikkapäät. Kahvilan pihassa kasvoi upea mimosa, jonka edessä kuvasin matkaseurueeni. Ehkä voin vielä palata Bronteen, matkata siitä tovin eteenpäin Nebrodin kansallispuistoon, Montalbano Eliconiin ja rannikolla Pattiin, jossa syntyi sisilialaisten lääkärien ja hoitajien kanssa paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Olisin kiitoksen velkaa!

Jouduimme palaamaan Adranon ja Paternòn kautta takaisin moottoritielle. Lähemmäs laavavirtaa emme päässeet, koska en suostunut ajamaan luonnonsuojelualueen parkkipaikalle. Siitä olisi ollut vielä käveltävää…

Ajelin tuttua moottoritietä Syracusan ohi Ispicaan, missä sitten siirryimme Pozzallon kautta kulkevalle provinssitielle. Oli juuri oikea aika palata takaisin leiriin! Lapset pääsivät majoittumaan bungalowiin, ja minä kehittelemään ruokaa. Olikin vaativampi tehtävä kuin osasin etukäteen arvata! Varsinaisia allergioita ei ollut, mutta tykkäyksiä ja inhokkeja oli melkoisesti. Tämä kyllä rajoitti koko viikon minun keittiösuunnitelmiani. Ja vaikutti myös ravintolasyömisiin. Onneksi moni pitsa täytti toiveita…

Tällä ajomatkalla valaisin italialaista tapaa elää, kaupunkimaailmaa, liikennettä, aikatauluja, kotien pienuutta ja ruokapolitiikkaa. Opettaja minussa touhusi kovasti, lienevätkö nuoret siitä pitäneet vai eivät. Kommentteja en saanut.