Seuraan jonkin verran kaikenlaisia ruokasivuja ihan vaan mielenkiinnosta. FB työntää sopivasti minulle italialaisia houkutuksia, kuten esimerkiksi erilaisia leivonnaisia tai alkuruokia. Naamakirja tietenkin tunnistaa, että olen Italiassa ja että minua pitää sivistää! Niissä monesti on ahkerana joku tärkeä suvun mamma, jonka ruokaohjeita ei voi sivuuttaa, sillä ne ruuat ovat ehdottomasti oikeita aarteita eli perheelle tarkoitettuja herkkuja eikä kukaan muu tee niin hyvää ruokaa kuin tämä mamma!

Kun muutama vuosi sitten innostuin tapani mukaan hapanjuurileivonnasta, olen saanut katsoa useamman täkäläisen leiväntekovideon. On ollut hienoa seurata, miten italialaisia leipiä leivotaan usein perinteisesti, siis tavalla, joka muistuttaa minun lapsuuttani. Tai sitten on tehty pastaa toisella ja kolmannella tavalla, eikä myöskään kastikkeiden teossa säästetä vaivoja. Monesti on monta eri työvaihetta, sillä kukin raaka-aine vaatii oman huomionsa.

Luin juuri jostakin suomalaisesta kolumnista, miten italialainen mandariinikakku tyystin epäonnistui, vaikka leipuri oli noudattanut tarkalleen raaka-ainemittoja. Luulen, että syynä yksinkertaisesti on se, että ainekset Italiassa ovat kuitenkin erilaisia kuin ne, mitä Suomessa saa ostaa. Erot ovat paikallisissa hedelmissä, jauhoissa, leivinjauheessa ja uuneissa. Ja tietenkin käsituntumassa! Italiassa joka maakunnassa ja alueella on ihan omat tuotteet ja tapa valmistaa ne. Siksi täällä puhutaan paljon siitä, mitä syödään, mitä oli syöty ja mitä aiotaan syödä. Sitten vertaillaan reseptejä ja valmistustapoja. Tämä on minulle vaikea asia, sillä en lainkaan ole perehtynyt kuvaamaan italiaksi omaa tapaani valmistaa ruokaa. Ja kun täällä vielä on ne sukujen perinteet! Nonno valmisti lihapadan tällä tavoin, tai nonna lepuutti taikinaa tunnin ennen tai jälkeen työvaiheen. Ja käytettävät välineet, ne ovat joskus hyvin perinteisiä!

Ruoka-aineiden suhteen ollaan myös hyvin lähialuetietoisia. Tutuilta vihannestoreilta ostetaan edelleen kasvikset, nuorempi väki näyttää ostavan myös Eurospinin tai Coopin kasvishyllyistä valmiiksi muoviin pakattua. Mutta vähänkin syrjässä isoista taajamista perheenäidit ja -isät käyvät keräämässä yrttejä ja salaattikasveja, joista syntyy sitä välimerellistä ruokaa. Myös tällä campingalueella italialaiset käyvät kävelemässä lähiniityillä ja poimivat villifenkolit ja rosmariinit sekä parsat ihan kohta. Kesti jonkin aikaa, ennenkuin hoksasin kysyä vihannesmyyjältä oikeanlaista lattugaa tai cime di rapaa, josta varsinkin Etelä-Italiassa tehdään liharuuan lisäkkeet tai iltaruoka. Siis lehtikasvi, joka keitetään suolavedessä hetken, ja valutetaan ja lisätään sitten paistinpannulle, jolla on oliiviöljyssä avattu valkosipulin ja peperoncinon maku, ja jossa on mahdollisesti pätkä raakamakkaraa ollut kypsymässä. Nyt vihannesmyyjä Carmelo antaa minulle välillä nahistumassa olevia rapoja, siis naatteja, joista tämä vihreä ruoka syntyy hetkessä. Ja tietenkin on pinaatti, jota täällä käytetään todella paljon!

Olen ostanut myös paikallisia kuivattuja papuja. En olisi omin päin ymmärtänyt, mitä herkkua niistä saakaan, ellen olisi Materassa saanut syödä sikäläistä perinneruokaa. Pavut ovat nekin köyhän Italian terveellistä ruokaa. Vielä muutama hyvä video FB:ssa, ja sitten uskaltaa kokeilla, jos on kunnollista lähituottajan oliiviöljyä saatavana. Linsseistä teinkin oivan uudenvuodenyön padan, jotta rikkaus lisääntyisi!

En ole mikään huippukokki, kunhan nyt pyörittelen jotakin ruokaa hengenpitimiksi. Italian monipuolinen keittiötaito on siksikin niin mukavaa, että vaatimattomista aineista syntyy hyviä makuja ja terveellistä syötävää. Pitää vaan pyrkiä maistelemaan muitten tekosia, kysyä ”miten sinä tämän valmistat?” ja katsoa noita ohjelmia ja videoita, että ymmärtää valmistamisen salat. Kasviksia täällä syö helposti paljon, samoin hedelmiä. Lihaa ostan harvoin, ja nekin ovat usein piilotettu leikkeenä aamiaisleivän päälle. Oliiviöljy on ehdottomasti aina keittiössä kädenulottuvilla.