Kategoria: Yleinen
-
Vihdoinkin perillä
·
Mielenkiintoista huomata, miten matka melkein pyyhkiytyy pois mielestä, kun on päässyt määränpäähänsä. Vaikka ajamista oli runsaasti – 3500 km pyöreästi – niin ehkä se keskittyminen ja tietynlainen tehokkuus hämärtävät kokemuksen. Ellen olisi tehnyt merkintöjä FaceBookiin, en taitaisi edes muistaa, missä yövyttiin. Koko matka kotoa tänne Sampieriin kesti 10 vuorokautta. Yksi päivä matkalla Helsinkiin, sitten lastauspäivä Read more
-
Lepopäivä merellä
·
Laiva on jo ehtinyt Bornholmin kohdalle. Vielä on matkaa reilu yhdeksän tuntia, ja se on oikein hyvä lepäämiseen. Nukuin yön mielestäni hyvin, vaikka kuulemma olen leikkinyt höyryveturia koko yön… Oli hyvä, ettei tarvinnut nousta varhain aamupalalle. Täällä laivalla se alkaa vasta 9:30, joten sai rauhassa nousta ja pukeutua. Nyt olin viisaampi kuin illalla eli nautin Read more
-
Kolmas kerta
·
Jälleen lokakuun loppu. Startti tiistaina 29.10., suunta kotoa kohti Helsinkiä. Tavaroita pakattu viikon verran, osa jo autossa, osaa kerätty pinoihin kotona. Maanantaina tavaroiden roudaus vaan autoon, ei vielä lopullisia sijoituksia. Vielä kampaajakäynti, että sai pään mahdollisimman hyvään kuosiin ennen matkaa. Sitten yhden ystävän tapaaminen pikaisesti, lähtöhalaus, ja takaisin valmisteluihin. Tiistaiaamuna jääkaapin tyhjennys, tarkistukset. Ja matkaan Read more
-
Sisukkaasti eteenpäin
·
Aloitin viime talvena Sisiliassa tämän blogin, mutta kesän aikana on ollut taukoa. Yksi syy, suurikin syy, on ollut se, että en oikein osaa käyttää tätä ohjelmaa. En löydä tästä samalla tavalla esikatselua kuin oli edellisessä blogissani. Haluaisin nähdä heti, millaiset sivut oikeasti ovat. Kuvien asemointi ei ole ollut helppoa, mutta ehkä keksin helpon ratkaisun! Jälleen Read more
-
Jotakin toivoa
·
Ajattelin ensin, että tämä on syreeni, mutta eipä sentään. Jokin muu, mutta niin samanmoinen. Kaunis sekin on. Koko alue on upea puineen ja pensaineen, jotka juuri nyt kukkivat. Oleanderit alkavat päästä vauhtiin, magnoliat voimissaan, korallipuu jo lopettelee. Ja monet muut, joiden nimiä en siis vielä tiedä. Ehkä varustaudun ensi vuodeksi… Katselin tänään kaksi mielenkiintoista videota, Read more
-
Myrsky-yön jälkeen
·
Olihan se viime yönä kolinaa! Tämä bungalow on sellainen kevytrakenteinen maja, seinät jotain muovitettua peltiä. Sisäseinissä ohut sisustuslevy, ulkoa näyttää lautaseiniltä, mutta tarkempi tutkiskelu kertoo muuta. Tämmöisiä mökkejä on helppo rakentaa näille camping- ja caravanalueille, kestävät sateet, tuulet ja hiekkamyrskyt, ovat edullisia ja käteviä majoitusratkaisuja. Tässäkin mökissä on ilmalämpöpumppu, siis saa sekä viilennyksen että lämmitystä Read more
-
Viikko kulunut, toinen edessä
·
Aamulla tuli viesti autokorjaamolta. Saksaan lähetettyä osaa ei voinut korjata, joten he rakentavat autoon uuden ECUn. Se tulee noin viikon sisällä, arvioi korjaamopäällikkö. Siihen asti on vaan odotettava. Vakuutusyhtiö jatkoi matkavakuutusta niin, että se on voimassa vielä toukokuussa. Maksaahan siitä pitää, mutta hyvä, että on turva. Olen hiukan väsynyt tilanteen päivittämiseen, toki sen teen mielelläni Read more
-
Lämpimät päivät
·
Vihdoinkin on tullut lämpimät päivät. Eilen ja tänään oli suorastaan kuumaa, tukalaa näin tottumattomalle. Olen istunut varjossa, en lähtenyt kävelylle, kun on ollut tunne kuumuudesta hiekkakentällä. Puuskainen tuuli puhalsi sentään tähän terassin laitaan sen verran, että tuntui hyvälle. Huominen päivä jo jännittää. Toivon, että vihdoin saisin positiivisen puhelinsoiton. Olemme odottaneet nyt viikon tässä bungalowissa, ja Read more
-
Maaliskuun idus lähestyy
·
Saimme seuraksemme sukulaispariskunnan. Olemme puhuneet paljon, tutustuneet toisiimme. Teimme neljän päivän aikana retkiä vuokra-autolla lähiympäristöön. Sain nähdä niitä seutuja, joissa olen käynyt aiemminkin, hiukan uusin silmin. Tuntui hyvältä palata paikkoihin, joilla on ollut minuun vaikutusta. Ensimmäinen tällainen oli Donnafugatan palatsin puisto. Ensimmäisellä kerralla en jaksanut kävellä siellä, mutta lupasin palata tekemään sen. Ja nyt oli Read more
-
Maaliskuun yllätys
·
Heräsin aamulla hyvin nukutun yön jälkeen. Taivas kaartui sinisenä matkailuauton yläpuolella. Ei näkynyt pilviä, eikä viereisen puun latvus juurikaan heilunut tuulessa. Auringon säteet pääsivät verhon yläpuolelta autoon. Oli hyvä nousta ja pukea. Yöllä satoi, ulkopöytä oli hiekkaisen veden läikittämä. Aamupalan jälkeen oli aika mennä ulos, kun lämpö alkoi nousta jo sopivasti. Mikä tänään yllätti? Oli Read more