Kategoria: Yleinen
-
Viivähdän unelmissa
·
Torstaipäivät ovat niitä, jolloin odottelen. Ja tietysti, niin kuin aina, juuri niinä päivinä haluaisin lähteä kävelemään tai muuten vaan tekemään omiani. Siis myös tänään! Mutta eihän se sovi, kun pitää siis odottaa, ensin leipäkauppias, sitten vihannesmyyjä ja vielä juustomestari. Kaikkien tuotteita nautin mielihyvällä. Unelma Italiassa tarkoittaa juuri tätä: pienten välipisteiden varassa olemista. Tuntuu siltä, että Read more
-
Neitseellinen Maria ja seimet
·
Joulukuun 8. päivä katolinen maailma viettää Neitsyt Marian julistamista neitsyeksi. Olen ymmärtänyt niin, että koska Jeesus oli Jumalan poika, ei tavallinen ihminen voinut olla hänen synnyttäjänsä, vaan hänet piti puhdistaa perisynnistä voidakseen olla Pyhän äiti. Lainaanpa tähän pätkän wikistä: ”Perisynnitön sikiäminen (latinaksi Conceptio immaculata, ’tahraton sikiäminen’) on katolisen kirkon opinkappale, jonka mukaan Neitsyt Maria oli sikiämisestään lähtien vapaa perisynnin vaikutuksesta. Nykyisenkaltainen oppi Read more
-
Ukkossäällä
·
Harvoin ukkosmyrskyt ovat osuneet tänne merenrannalle. Kahtena edellisenä talvena ei oikeastaan ollut kuin kerran oleskelumme aikana, kovia tuulia kyllä oli. Yksi syy siihen, miksi viihdyn täällä, on juuri se hyvä sää. Talvi on lempeä meikäläisittäin, usein riittää pitkähihainen pusero ja pitkät housut pitämään lämpimänä. Tuuli vaatii tosin joskus suojausta, ja silloin tuo oiva toppaliivi toimii Read more
-
Sisilialaiset juuret
·
Messinan aluella sijaitseva pikkuinen kylä saa arvovieraan, kun USAn ensimmäinen nainen Jill Biden saapuu sinne privaattimatkalle juuri nyt joulukuun alussa. Samaan aikaan presidentillä on virallisia vierailuja Roomasssa, ja sitten loppuviikosta presidenttipari on Abu Dhabissa ja Arabiemiraateissa virallisemmalla matkalla. Kun presidentin valtakausi päättyy 15.1., on äkkiä ehdittävä matkustaa valtion tuella. Siltä se ainakin tuntuu. Jill Bidenin Read more
-
Marraskuu päättyy
·
Ihmeellistä, että nyt alkaa jo joulukuu! Aika virtaa kuin hiekka sormien lomitse. Tämän kyllä muistan edellisistäkin matkoista, mutta silti siinä yllätyn. Kun niin kovasti odotan pääsyä tänne unelmieni maahan, niin sitten tuntuu siltä, ettei edes pysy ajan mukana, hidastamisesta puhumattakaan. Päivien rytmi on asettunut omaan muottiinsa. Torikauppiaat luovat omat kiinnekohtansa, ja kun olen päättänyt tukea Read more
-
Elämää Mökkeröisessä
·
Moni tiedustelee, miten te saatte aikanne kulumaan. Ihan samalla tavalla kuin kotonakin. Pitää siivota, pestä pyykkiä, osallistua sosiaaliseen elämään, ja pitää myös tehdä ruokaa. Tilathan eivät suurensuuret ole, mutta oppii sitä pienessä keittiössä touhuamaan. Etukäteen vaan on pakko miettiä, millaiset pannut ja kattilat ottaa mukaan, ja mikä ei missään mielessä mahdu. Siis ei mahdu tai Read more
-
Kun lämpötila romahtaa
·
Ihanien ja lämpöisten päivien jälkeen säätiedotteissa kerrotaan, miten arktinen ilmavirta vyöryy Italiaan ja lämpötila romahtaa. Sataa lunta ja tuulee! Ajattelin ottaa noista ennusteista hiukkasen vakavuuskertoimia pois, ja varautua semmoiseen suomalaiseen ilmanalaan. Onhan totta, että Pohjois-Italiassa on ollut hyvinkin viileää täkäläisen mittapuun mukaan, öisin jossakin on ollut lähellä jo nollaraja, ja päivisinkin veronalaiset valittavat kahdeksan asteen Read more
-
Ikuisesti sinun
·
Olen näillä reissuillani vuosien saatossa seurannut, miten italialaiset pariskunnat toimivat julkisesti. Usein he kulkevat yhdessä, ja muodostavat selvästi parin. Kun seuraan vanhempia pariskuntia, näen heidän välillään usein vahvan siteen. Ja nuoremmat, niin, heilläkin on yhteiset katseet ja kosketukset. Mietin sitä, miten paljon katolinen kirkko ja uskonto vaikuttaa heidän elämäänsä. Maallistuneita ovat useimmat, mutta on kirkoissa Read more
-
Kolme viikkoa lähdöstä
·
Aika on menettänyt ymmärrettävyytensä. Kauanko olemme olleet matkalla? Kauanko olemme olleet perillä? Päivät seuraavat toisiaan, osittain samanlaisina, mutta kyllä niissä on myös eroja. Pelkäsin, että kun pääsemme tänne perille, selkäni ja jalkani ilmoittavat, että olen ajanut liian ahneesti ja liikkunut liian vähän. Mutta nyt ei ole sellaista tunnetta. Tiedän kyllä, että pitäisi lisätä jo kävelyjen Read more
-
Ystävien parissa
·
Täällä ei voi olla incognito, jos olet ollut aikaisemmin jo useamman kuukauden. Tämä on meille kolmas talvikausi, ja koska alue on suosittu talvehtimispaikka, täällä on useampia kanta-asukkaita. Niinpä olimme hädin tuskin päässeet tilapäispaikalle, kun ensimmäiset kolme ystävää tulivat tervehtimään. Sitten joka päivä on tullut joku tai jotkut, useimpien kanssa on halattu voimakkaasti. Siinä tuntee itsensä Read more