Kategoria: Yleinen
-
Lapsenlapsen vierailun jälkitunnelmissa
·
Useampi päivä meni ihmetellessä omien voimien katoamista. Nuoret toki olivat jaksavaisia ja joustavia, mutta minä tunsin olevani iltaisin ihan uupunut. Halusin niin tarjota heille paljon elämyksiä, näyttää maisemia ja historiaa, tapaa ajatella toisin kuin meillä. Kävimme ensimmäiseksi Etnan juurellla, kun olimme ottaneet yhden yön verran tuntumaa Catanian kaupungin elämään. Ajomatka Bronten kaupunkiin tarjosi näkökulmaa laavan Read more
-
Nytkö ymmärrän Sisilian surullisuuden?
·
Sisilian tarinat kiinnostavat minua yhä vaan enemmän. Olen tehnyt kyllä Italiaan useita matkoja, ja aina oivaltanut jotakin tästä maasta ja sen alueiden eroavuuksista. Olen koulussa opiskellut aikoinaan muinaisista roomalaisista ja oppinut, että Kartago on muuten hävitettävä. Kreikkalaisilla oli kaupunkivaltiot ja sivistystä, olivat taitavia purjehtijoita ja kiersivät pitkin Välimerta. Sain aika nuorena myös kirjan Odysseuksesta. Missähän Read more
-
Mikä Sisilia?
·
Minun suhteeni tähän keskellä Välimerta ja kaukana kotoa olevaan alueeseen on aina ollut jotenkin kompleksinen. Yksi syy on se, että matkustaminen tänne on ollut haasteellista. Siis suorien lentojen osalta. Ensimmäisen kerran tulin lentäen Palermoon lokakuussa 2005. Silloin vuokrasimme mieheni kanssa auton, ja lähdimme kiertämään viinitiloja saaren länsiosissa ulottaen matkamme Agrigentoon asti. Sain samalla tutustua hiukan Read more
-
Vapaa-ajalle virikkeitä
·
Italia on niin mielenkiintoinen maa, että siitä riittää blogeja luettavaksi. Olen jo jonkin aikaa seurannut yhtä innostavimmista, ja ainoa harmitus on, että en ehdi lukea sitä tahtia kuin blogisti julkaisee! Hänen arvionsa kirjoista ovat hyvin laadittuja, joten ei muuta kuin etsimään joko kirjastosta tai nettiversioina. Sen lisäksi, että on hyviä kirjoja, ollaan myös Italian rajojen Read more
-
Talon hankinta ei ole hätäisen hommaa
·
Asuminen pitempiaikaisesti Italiassa olisi kyllä monen mielestä oiva ratkaisu. Ovat lukeneet, että Espanjassa on nykyään kallista, ja asunnon hankkiminen vasta kallista onkin. Ja epävarmaa. Talojen myyjät eivät oikeasti omistakaan taloja, tai sitten niitä omiksi luultuja valloitetaan. Mahtaako tuo olla paremmin täällä Italiassakaan? Vähän väliä näkee houkutuksia, miten yhdellä eurolla saa ostaa ison asunnon ihan vanhan Read more
-
Auringonpaisteessa on hyvä miettiä
·
On ollut hyväntuulinen aamu. Pyhäpäivään on kuulunut sopivasti ajatuksia herättäviä tekstejä ja koskettavia puheita. Jumalanpalvelus Espoonlahden kirkosta oli mielenmukainen. Ihminenhän kuuntelee tai lukee mieluiten sellaista, joka vastaa omia ajatuksia… Kiertelimme tässä pari päivää sitten vuokra-autolla aluetta, jossa olemme vähemmän liikkuneet. Siis ei yhtään. Emme tienneet, että tuossa muutaman kilometrin päässä kukkulalla on iso yrttipuutarha, jolla Read more
-
Ostoksilla
·
Lähipalvelut riittävät meille yleensä hyvin. Lihakaupassa emme edes ole toviin käyneet. Paikallisesta DeSparista saamme maitotaloustuotteita, kananmunia, kuivatuotteet kuten jauhot ja riisit, ja sitten leikkeleet ja juustoja. Kasvisten hankintaan on useampia mahdollisuuksia, joko torilta tai sitten tältä kiertävältä vihannesmyyjältä. Leivät saa leipurin autolta, ja juustoja suoramyynnistä. Vedetkin hankitaan useimmiten DeSparista. Mutta sitten, kun haluamme jotain tiettyä Read more
-
Suomen matkan jälkeen
·
Istun jälleen hetken ulkona, kun vihdoinkin tuntuu lämpimältä. Mittarilukema ei niin erikoinen ole, +16, mutta kun ei tuule voimakkaasti, voi rauhassa olla. Aamupäivän aurinko osui tähän tuolilleni, nyt se siirtyy jo syrjään ja viileys lisääntyy, mutta siirrän itseni hiukan uuteen paikkaan. Meidät on äänekkäästi toivotettu tervetulleiksi takaisin. Joku jo totesi, että toimme auringon ja lämmön. Read more
-
Hotellielämää
·
Olen vihdoinkin saamassa vieraan Sisiliaan. Mietin majoitusta. Saanko bungalowin edullisesti, vai ehdotanko hotellia. Samalla muistin. Ensimmäinen asumiseni Veronassa yksin oli hotelli reilun kilometrin päässä keskustasta. Se oli uudehko, moderni rakennus. Ei lainkaan viehättävä. Mutta pystyin sieltä kävelemään kaupunkiin ja takaisin sen lyhyen vierailuni aikana. Sen pyöreistä ikkunoista ja geometrisistä linjoista tuli mieleen AirPort -hotelli Helsinki-Vantaan Read more
-
Tieto ei aina lisää tuskaa
·
Mietin tässä, kukahan on keksinyt tämän viisauden, että tieto lisää tuskaa. Jos on stressaavaa tyyppiä, niin aina kaikesta kuulemastaan tai lukemastaan voi ahdistua tai tulla syyllinen olo. Mutta joskus voi päästää uuden tiedon vuoksi mielikuvituksen valloilleen, antaa mennä ja virkistyä. Olen näiden lukuisien Italia-rakkausvuosien ajan lukenut erinäisen määrän maata koskevaa tai siihen liittyvää kirjallisuutta ja Read more