Olin päivälevolla. Heräsin tuttuun ääneen. Lampaiden ja vuohien kellonkilkatus tuli unen läpi. Nousin kiireesti, sillä en ollut aikoihin nähnyt lammaslaumaa aidan toisella puolella. Se on aina niin koskettavaa ja nostalgista, tulee lapsuuden muistot mieleen. Katsoin polun päästä niitylle, tunsin lampaiden tuoksun ja kuulin määkinän.

Pysähdyin siihen, että en häiritsisi lauman etenemistä niityllä. Sen tehtävänä oli syödä korkeaksi kasvanutta heinikkoa, mutta se oli myös matkalla toiselle alueelle kylän pohjoispuolelle.

Portin edestä käveli paimen. Vanhempi mies, jonka uurteiset kasvot kertoivat ulkoilmasta ja paljosta työstä. Laiha ja melko pitkä sisilialaiseksi. Pitkä harmaa parta ei ollut parturin siistimä, vaan näytti hyvin hoitamattomalle. Päässä hänellä oli syvälle painettu lierihattu, vihreää kangasta. Ruudullinen paita, tummat reisitaskuhousut ja lenkkarit. Paimen tarvitsee sauvan, ja mukana työssä olivat koirat, jotka katsoivat minua mutta eivät haukkuneet tai heiluttaneet häntäänsä tervehtiäkseen. Kun mies meni ohi, hän katsoi minua pitkään. Ehkä hän mietti, millainen hyväosainen matkailuautoilija siinä olinkaan.

Minulle tuli tunne, että katsoin jotakin elokuvaa, jonka taustamusiikki oli tuttua, mutta jota en pysty nimeämään. Clint Eastwood tai joku siinä hetkessä.

Paimen ja lauma jatkoivat matkaansa. Myös minä, kun viimeinenkin lammas oli mennyt näkyvistä. Tuo näky jäi silmiini, siinä oli ajaton hetki. Jotakin, jota on vaikea kuvata.