Käyn Carmelon Fruttivendololla lähes joka toinen päivä. Jääkaappini vihanneslokero on niin pieni, että se täyttyy melkein kahdesta perunasta ja kilon porkkanarasiasta, ja kun tarvitsee jotakin muuta ruuanvalmistukseen, on syytä miettiä tarkkaan, mitä haluaa ja kuinka paljon. Täytyy todeta, että Carmelo aiheuttaa myös mietintävaivaa, kun hän haluaa antaa jotakin kaupan päälle. Iso määrä pinaattia, monta punttia lattugaa tai puoli kiloa sieniä muuttuvat haasteeksi, jos en keksi heti niistä valmistuvaa ruokaa. Usein olen jo miettinyt yksinkertaisen ruuan, ja silloin pitäisi ylimäärälle löytää säilytys. Jonkun aikaa kovat tuotteet säilyvät teltassa, joka on varjossa eikä lämpene liikaa päivän aikaan. Mutta täytyy myöntää, että nuo pehmeät kasvikset kärsivät, ja paljon menee biojätteisiin. Pakastelokero on myös niin ahdas, että kun kaksi purjoa olen silpunnut käyttöannoksiin, ei paljon muuta sovi. Nyt olen lisännyt muutaman pinaattipussin sinne joukkoon. Ja pienuutta kuvaa ehkä se, että semmoinen Aino-jäätelörasia vie melkein puolet toisesta hyllystä…

Oma kuvionsa on kyllä myös erilaiset kasvukaudet. Välillä on vaikea hahmottaa, mitä kasveja on sesongin valikoimissa. Me olemme Suomessa tottuneet siihen, että marketista saa melkein mitä haluaa, vaikka olisi hanget korkeat nietokset ja kovat pakkaset. Täällä on aika vaikea tavoittaa semmoisia valikoimia, sillä torien ja kauppojen tarjonnat koostuvat useimmiten paikallisista tuotteista. Kaikki tämä pakottaa tutkimaan keittokirjoja hiukan enemmän. Vaarana on myös se, että pastat ja riisi sekä palkokasvit jäävät pääraaka-aineiksi ja muu rikkaus jää kokeilematta. Eipä sillä, että ne huonoja aineita olisivat, päinvastoin. Mutta pelkästään pasta ja pesto on aika yksitoikkoinen ruoka, saatikka lohirisotto joka pyhä alkaa olla mautonta. Olisi siis keksittävä jotain muuta.

Arkipäivisin olen huomannut Italiassa syötävän melko maltillisesti. Aamupala on todella pala, keksi, jogurtti tai korppu hillolla voideltuna ja ehkä kuppi kahvia. Hyvin vähän mitään. Eikä sitä välttämättä juuri mitään tarvitsekaan, kun illalla on ollut päivän pääateria, ehkä. Kun lounaalle mennään noin yhden – puoli kahden tienoilla, aamupäivällä mennään juomaan espresso lähinurkilla. Jos on eläkeläinen, voi vielä ottaa cappuccinon ja sen seuraksi leivoksen tai tortunpalan; ne kyllä monesti nautitaan aamuneuvottelussa lähibaarissa.

Lounas on kevyt, monesti se korvataan salaatilla tai pienellä pastalla. Pitsaa ei missään nimessä syödä lounaaksi, sehän on seurusteluruoka illanistujaisiin! Eikä missään kunnon ravintolassa edes saa pitsaa päivällä, vaikka listalla kuinka olisi erilaisia versioita. Pyhät ovat eri juttu, mutta silloin ollaankin viihtymässä eikä lounaalla. Jos mamma on kotona ja lapset tulevat päivällä syömään, silloin tehdään hyvä pasta, mutta nykyisin ei enää secondoa. Aterialla on kasviksia, ja jälkiruokana hedelmiä.

Lounaan jälkeen mennään ruokalevolle. Ja kun iltapäivällä palataan työpaikalle, juodaan espresso, että kone käynnistyy. Ja kun sitten illalla tullaan kotiin, omalla väellä syödään ehkä kypsennettyä lattugaa tai cime di rapaa, kypsennetään raakamakkaraa tai lihapala, otetaan talousviini pöytään, ja nautitaan. Myös pavuista on nopea valmistaa herkullinen talvikeitto, sillä kun pavut ovat vuorokauden olleet likoamassa, niistä on helppo tehdä maukas keitto oliiviöljyhunnun kera. Samoin linssejä voi nopeasti kypsentää illalliselle. Ja tietenkin kotimatkalla on haettu tuore leipä mukaan. Kalaa ja mereneläviä toki syödään, jos niitä on helppo saada tuoreena. Usein ne ovat pyhäpäivän ja juhlien herkkuja.

Välimeren ruokavalio tarkoittaa kasvisten, hedelmien, marjojen ja oliiviöljyn lisäksi sitä, että välipaloja ei jatkuvasti syödä, ruoka-ajat on pyhät, ateriaan käytetään aikaa ja keskittymistä. Kiire ei saa olla ylimääräisenä vieraana ruokapöydässä! Ja välipalat: ei syödä jatkuvasti, ja välipalat ovat ehkä hedelmä tai pieni keksi. Vettä juodaan tarpeeseen, ei jatkuvasti, ellei ole urheilusuorituksesta kyse. Ruuan yhteydessä pieni lasillinen talousviiniä tai vettä, humaltua ei tarvitse. Ennen isoja aterioita voi herätellä ruuansulatuksessa lasillisella valkoviiniä tai proseccoa tai jollain aperitivolla. Nykyisin alkoholittomat juomat ovat selvässä nousussa. Ruuan jälkeen illalla voi ottaa sen pikkuannoksen digestivoa. Vanhat miehet ottavat vähän enemmän, heillähän on elämä jo aika vapaamuotoista. Voi istua kaverien kanssa pelaamassa korttia ja parantamassa maan politiikkaa lasin äärellä vaikka keskellä päivää. Mutta naiset ovat edelleen aika pidättyväisiä juomien suhteen, ja ruoka-annokset ovat aika maltillisia. Vaan katala pikaruokakulttuuri on tullut myös Italiaan, ja nyt se näkyy jo vyötärönympäryksissä sekä kolesteroliarvojen nousussa.

Valmistan mielelläni Italiassa erilaisia keittoja. Katson siis jääkaapin vihanneslokeroon, ja teen minestran monista erilaisista kasviksista. En tarvitse montaa eri astiaa aterian valmistukseen, ja keitto valmistuu lähes ilman vartiointia. Tiskiä matkailuauto-oloissa syntyy silloin myös maltillisesti. Leivontaa en harrasta, sillä se on haastavaa näin pienissä oloissa. Tässä autossa on kaasu-uuni, mutta onhan se sijoitettu hankalasti, jääkaapin päälle katonrajaan! Kylmän ruuan toki voi laittaa uuniin, mutta on vaikea nähdä sen käyttäytymistä tai leivonnaisten paistumista, kun on tämmöinen lyhyenläntä. Ja sitten kuuman vuoan ottaminen yläpuoleltaan on vaarallista, kiehuva ruoka voi valua päälle. Joten liesi on pääkäytössä Airfryerin ohella.

Kun oma aterioiden valmistelu on aika alkeellista oleskelun aikana, nautin, kun pääsen oikean italialaisen ruuan ääreen. Ja joka kerta totean, että yksinkertaista, lähiruokaa ja herkullista. Paitsi en halua trippaa, lehmän mahaa. En halua pitserioihin, vaan oikean ravintolan palveluihin. Vaikka on vaikea valita listalta, niin silti antipastot pitää aina tutkia, jos vaikka sittenkin, huolimatta siitä että syödään vaan ihan vähän. Ja sitten primo, mitähän hyvää olisi nautittava ensiksi. Entäs secondot, kalaa vai lihaa, tuttua vai uusia elämyksiä, ja mitä contornoksi? Jälkiruoka voisi olla jotain ihan pientä makeaa, tai ehkä vain caffè. Ja ainakin kaksi tuntia rauhallista ateriointia. Ravintolalasku on vielä silloinkin pieni, vaikka kaksi ihmistä syö herroiksi ja rouviksi.