Tällaisista päivistä minä pidän. Istun kaikessa rauhassa markiisin alla, joka suojaa pääni ja osan pöytää, mutta antaa auringon lämmittää jalkojani. Kevyt tuuli ja tiklien sirkutus tuntuvat hyviltä. Ei paahteista, mutta kuitenkin lämmin istua puserohihaisillaan ja paljain jaloin talvikotinsa edessä. Tässä on hyvä antaa ajatusten leijua, miettiä menneitä ja tulevia, unelmoida ja kenties myös tehdä päätöksiä.

Samalla kuuntelen ympäristöäni. Kattila kilahti naapuriauton pihalla, lounas on siellä valmistumassa. Huoltoliike asentaa uutta vesivaraajaa Siniseen huoltorakennukseen. Välillä kuuluu työkoneiden ääniä, välillä vain kolahduksia. Elämän ääniä. Ohikulkevat ihmiset tervehtivät, kielet vain vaihtuvat.

Äsken kaksi pitkäaikaisista kumppaneista tällä alueella kiersi saksaa puhuvien ihmisten autoilla. Kutsuivat lauantain aperitivoille. Karin ja Verena tulivat myös minun luokseni ja antoivat ohjeet osallistumiselle: tuolit ja pikarit. Ja kello 11 isossa teltassa, koska sateen riski on viikonloppuna olemassa. Onko jonkun merkkipäivä, en huomannut kysyä. Mutta tuntuu hyvältä, kun pyydetään mukaan, vaikka kielitaito välillä harmittavan avutonta.