Sisilian sisäosissa on monia mielenkiintoisia paikkoja. Turistit eivät välttämättä niihin osu, elleivät ole päättäneet varta vasten vaivautua pienille kiemuraisille teille, jotka vievät välillä eteenpäin, välillä taaksepäin, ja ainakin tuntuu, että ihan väärään ilmansuuntaan.

Sisiliasta puhuttaessa muistutan aina, että koostaan huolimatta – Välimeren suurin saari, joka tuntuu pieneltä – se on ollut niin monen tapahtuman ja kansakunnan käsittelemä, että historiassa on paljon kerroksia ympäri saaren. Ei siis ehkä kannatakaan jäädä vain isojen merkittyjen nähtävyyksien varaan, vaan voisikin etsiytyä syrjäisimmille seuduille ja keskittyä pienille alueille. Tämän olen todennut jo siinä, että minulla on tässä noin sadan kilometrin säteellä vaikka kuinka paljon tutkittavaa ja nähtävää vielä. Ymmärrän toki, ettei arkeologia voi kiinnostaa kaikkia henkeen ja vereen saakka, mutta joskus on hyvä altistua historialle ja tutkia menneisyyttä ymmärtääkseen jotakin nykyistä ja ehkä tulevaakin. Itseään voi hiukan pakottaa perehtymään vieraisiin aiheisiin…

Uusin tällainen paikkakunta tulkittavien alueiden listassa löytyy Siracusan maakunnasta, sen pääkaupungista lähes suoraan länteen. Päästäkseen tuohon pieneen kaupunkiin, Palazzolo Acreideen, täytyy yrittää löytää sopiva reitti, eikä sinne todellakaan mene mitään huippuvaltatietä, vaan ne ovat osittain paikallisteitä, joiden kunto vaihtelee melkoisen paljon. Ajonopeus ei välttämättä ole kovin suuri, minun retkelläni keskinopeus taisi olla 50km/t. Teiden laidassa kasvaa puita ja pensaita, joiden oksat ulottuvat pitkälle tienpäälle. Asfaltin reunat saattavat olla lohjenneet, ajoradalla on syviä kuoppia, joihin ajaessa rikkoo renkaan ja vanteen. Lisäksi voi varautua siihen, että jyrkkien rinteiden alapuolella on vyörymiä, vanhoja tai ihan uusia. Hiekkaa, mutaa ja lohkareita voi yllättäen olla aivan poikki tien. Tavallisimmin tämä on talviajan riesa, kun on voimakkaita sadekuuroja ja tuulia. Juuri tällä matkalla Italiassa olen nähnyt näitä melko paljon.

Palazzolo Acreide on rakennettu useamman kerran. Kartassa näkyy kaupungin alue Siracusan maakunnassa. Sen historia ulottuu peloponnesolaissotien aikaan, 664 eKr (70 vuotta Siracusan perustamisen jälkeen), jolloin se oli kreikkalaisten (korinttilaisten) perustama siirtokunta. Thukydides kertoi sen nimen olleen kreikaksi Ákrai, mikä merkitsi huippua, kärkeä tai äärimmäistä paikkaa, mutta myös palatsia ja linnoitusta, joka hallitsee kaupunkia. Ja latinalaisesta palatsi -sanasta on muotoutunut Palatiolum, nykyisin Palazzolu.

Kaupungin historiassa näkyy myös roomalainen aikakausi, ja silloin kaupungissa oli myös merkittävä määrä kristittyjä. Islamilaiset tuhosivat antiikin kaupungin vuonna 827, ja silloin heidän tavoitteenaan oli valloittaa Siracusa (matkaa on noin 50 km). Normannit eli pohjoinen kansa saapui sen jälkeen valloittamaan alueen. Uusi keskusta perustettiin 1100-luvulla, ja keskiaikainen keskusta nousi vanhan Acren sijoille. Tämä kaupunki oli normanneille tärkeä hallintoalue, ja heidän ansiosta kaupungin nimi muotoutui Palatiolumiksi.

Vuonna 1693 Sisiliaa kuritti Val di Noton iso maanjäristys 9. ja 11. tammikuuta, joka tuhosi myös tämän kaupungin. 1700-luvulla kaupunki rakennettiin uudelleen, nyt barokin arkkitehtuurin mukaisesti.

Nykyisen barokkikaupungin vieressä on kreikkalaisen teatterin ja muinaisen kaupungin jäännökset ja museoalue. Hieman nykyisen kaupungin ulkopuolella on nähtävissä vanhat luolat, joissa on ollut sekä asumuksia että myös hautakaivantoja.

Nykyisin kaupungissa on noin 9000 asukasta. Kaupunki on pieni, mutta sen alueella on useita kirkkoja ja tietysti myös museoita ja raunioita, jotka kertovat kaupungin rikkaan ja vaiherikkaan historian.

Reilu kaksi tuntia ajettiin, valittiin ja arvottiin tienristeyksissä, kunnes oltiinkin perillä vanhassa Akrain kaupungin paikalle rakennetussa Palazzolo Acreidessä. Ja niin kuin aina: yksisuuntaisia kapeita katuja joka puolella, jyrkkiä nousuja, kadunvarret pysäköityjä autoja täynnä! Ja sitten ohje: ”Nyt etsi tästä parkkipaikka! Invapaikka!” Takana autojono, edessä autoja parkissa, ei mitään näkyä eteenpäin tyhjästä tilasta. Vasemmalle, suoraan, vasemmalle, oikealle, ylös🙈🙈🙈. Lopulta olimme aukiolla, jonka toisella puolen hallitsi näkymää barokkikirkko. Käännös oikealle, ja siinä se riittävä yksi vapaa parkkipaikka invapysäköijälle. Koira taluttimeen ja ulos tutustumaan maanjäristysten tuhoaman kaupungin sijoille nousseeseen alueeseen.

Lähtiessä auton mittari kertoi lämpötilan olevan 18 astetta. Nyt mittarissa oli niukasti 12 astetta. Olimme nousseet korkealle, n 680m merenpinnasta. Ja tuuli meni luihin ja ytimiin. Duomo, San Sebastianon kirkko, oli kyllä auki, mutta täysin hämärä, ilman valoja ja matkamuistojen myyjää. Ja se kylmyys huokui kaikista paksuista seinistä. Kaunis kirkko, jossa on paljon katsottavaa. Otin kuvia, mutta ehkä niistä ei saa riittävää käsitystä. Olisi ihan aihetta käydä toistekin!

Viluissamme menimme läheiseen trattoriaan lounaalle. Aivan mahdottoman hyvä paikallinen pasta, secondona kanipaisti ( minulle turhan suolainen), joka oli todella mehevä ja kypsä. Ja lopuksi cafè.

Nyt oli aika lähteä takaisin. Keskustasta oli helppo poistua, tie oli isoa ja risteykset selkeät. Valitsimme eri reitin, joskin alkuosa oli tuo aiemmin mainitun tietyön takia tuttua. Ajelimme hyvää tietä Ragusa Iblan aseman ohi Modicaan ja Pozzalloon. Kotimatkaan meni hiukan reilu tunti.