Joulu yllättää kuitenkin! Vaikka joka puolella tehdään valmisteluja marraskuusta lähtien, ja joulukuuset ilmestyvät joulukuun alkupuolella liikkeisiin ja lopulta koteihin ja toreille, niin yhtäkkiä onkin sitten jouluaatto. Sehän on Italiassa vielä ihan aattopäivä eli työpäivä, ja vasta jouluyönä aletaan viettää varsinaista juhlaa. Siihen kuuluvat niin kirkossakäynti kuin perheen kanssa kokoontuminenkin runsaan pöydän äärelle, erityisesti joulupäivänä.

Minä en pääse joulutunnelmaan, vaikka kuuntelen joululauluja ja katselen noita koristeluja ja koristeita, lisäilen niitäkin pihapiiriin kausivaloina ja joulutähtinä. Mutta nyt se rakastamani valoisuus ja lämpö sekä tietysti vihreys sotkee aivoni, enkä saa otetta kotoisaan jouluun. En osaa ostaa tai hankkia joululahjoja, vaikka kellepä niitä antaisikaan. Tosin monena jouluna täällä olen antanut tutuimmille camping-kavereille jotakin Suomi-aiheista. Mutta se näyttää olevan jotenkin vaikeaa tai hämmentävää heille. Ehkä he ovat paossa myös tätä lahjomisen joulua kotoaan. Ja kotimaassa ei kukaan tunnu kaipaavan mitään enää.

Jouluaattona oli kuitenkin saksalaisten ja sveitsiläisten ja muutaman italialaisen organisoima joululauluhetki. Ensimmäisen kerran oli jopa sanat monistettu. Tosin moniste oli täysin saksankielinen, ja niin italialaisten joululaulut jäivät tyystin puuttumaan. Tilaisuus oli juuri sellainen kuin italialaiset joukkotapahtumat ovat: hälinää ja juttelua ja enemmän tapaamista kuin laulamiseen keskittymistä. Wilfried yritti toimia juontajana, mutta ei meinannut ääni ylittää tuota sorinaa. Tutuimmat laulut kuitenkin saivat puheen hetkeksi vaimenemaan, ja yhden kerran huolehdittiin siitä, että italialaiset saivat laulaa yhden säkeistön omalla kielellään ja tietenkin Inno laulettiin lopuksi italiaksi.

Tänä vuonna oli myös orkesteri harjoitellut etukäteen, eli nyt oli pianisti, kolme kitaristia, nokkahuilisti ja laulaja, jotka huolehtivat oikeasta sävelkulusta. Arvostan sitä, että joka vuosi enemmän on panostettu tähän yhteisöllisyyteen valmistautumalla etukäteen.

Mutta ei joulutunnelma oikein tuostakaan virinnyt. Jouluateriointi jäi hiukan vajaaksi, kun en ehtinyt keittää riisipuuroa ja luumusoppaa. Mutta joulukinkun hankin! Ostin kilon palan prosciuttoa DeSparista. Se kyllä herätti huomiota, hienoon talvitakkiin pukeutunut rouva lihatiskillä totesi myyjänuoren kanssa, että kyllä syntyy paljon pastakastiketta! En viitsinyt kertoa, että me Suomessa nautimme kunnon kinkkua jouluaattona ja seuraavina päivinä, kunnes lopulta keitetään lopuista luista laskiaisena hernekeittoa… Täytyy kyllä todeta, että on parempi joulukinkku kuin kotona monesti ostamani liharulla! Ja niin vähällä vaivalla!

Usein on ollut sitten joulupäivänä yhteinen pitkä pöytä jossakin sopivalla suoralla tässä leirialueen keskellä. Karavaanarit ovat kantaneet pöytänsä ja tuolinsa ja omat herkkunsa juomineen paikoilleen, ja yhteiseen pöytään on laitettu vielä jotakin tarjottavaa. Joku asukkaista on toiminut grillin sytyttäjänä, ja kukin on paistanut omat pihvinsä sitten yhteisellä tulella. Kyselin tapahtuman perään, mutta sain aika ylimalkaisia vastauksia. Sääkään ei näyttänyt oikein suosiolliselta. Ja lopulta kylmää vihoitellut selkäni sai minut päättämään, etten valmistautuisi tämmöisen piknikkiin. Enpä sitten kyllä edes huomannut semmoista tilaisuutta, ainakaan kohonnut äänitaso ei kertonut mistään isosta tapahtumasta. Tämä on ollut myös niin saksalaisten ja sveitsiläisten yhdessä hommaamaa, että ehkä nyt ei kovin muita haluttukaan paikalle. Mene ja tiedä.

Mutta se joulu. Siitä on vuosien saatossa tullut minulle entistä enemmän riisuttu versio. Ei enää joulukuusta kotiin, vain kynttilöitä ja kukkia, tietenkin musiikkia. Ruoka on muuttunut sekin aika vaatimattomaksi. Kun on yksin tai kaksin joulun vietossa, ruokaa ei juuri tarvita. Täällä huomaan kaipaavani amarylliksiä ja hyasintteja tuoksumassa. Kynttilöitä en autossa sisällä polta, ledit ovat ulkona. Jouluseimen tai -seimet laitan kyllä esille, nehän ovat meidän joulumme alku. Mutta huomasin juuri niityllä ensimmäisten liljojen avautuneen, olkoot ne minulle joulun kukkia.