Mietin kovasti, kun asettauduimme Bolzanossa yöpuulle, tuntuiko minusta jotenkin erilaiselle kuin edellisenä päivänä. Aivoni eivät olleet vielä huomanneet minun siirtymistäni Italian puolelle, vaikka toisaalta olikin leppoisampaa kuin Saksassa ja näin italiankielistä kirjoitusta. Campingillä oli paljon saksalaisia, siis lähes kaikki, ja aluekin on niin saksalainen, että en oikein saanut kiinni siitä, mitä pidän unelmanani. Lähdimme jälleen aamupäivällä ajoissa kohti Genovaa, ja nautin ajamisesta, sillä kun oli oikea pyhäpäivä, ei juuri ollut liikennettä. Ajoimme ohi Trenton ja Rovereton, joissa kummassakin olin saanut tehdä töitä ja tutustua uusiin ihmisiin. Veronan jätimme myös sivullemme, kun suuntasimme kohti Milanoa. Ystäville olin toki laittanut viestejä, että emme ehdi heitä nyt tavata mutta että olemme menossa etelää kohti.

Tienvarsilla pohjoisessa oli omenatarhoja, sitten tuli aina vaan isompia viiniviljelyksiä ja lopulta viljapeltoja. Liikenne muuttui yhä hiljaisemmaksi, kunnes lopulta tuntui että olemme ihan ainoat kulkijat. Enpä juuri tällaista muista Italiassa kovin usein kokeneeni moottoriteillä!

Olin ajatellut, että teemme rauhallisesti matkaa kohti satamaa, mutta lopulta päädyimme ajamaan Genovaan asti. Löysimme jännittävältä paikalta leirintäalueen, jonne nousu kapeita katuja pitkin oli hiukan haastavaa. Mutta lopulta olimme perillä kahden kukkulan välisessä solassa varsinaisen kaupungin yläpuolella, jossa oli kostea lämmin ilma. Metsä ympärillä oli rehevää, ja edellisten päivien sateet tuntuivat vielä ilmassa.

Olin soittanut paikkaan edellisenä päivänä ja varannut meille sijan. Vastaanoton rouva oli paikan toinen omistaja, Signora Ewa, joka toivotti meidät tervetulleiksi. Nyt olimme saapuneet lauantai-iltana, ja meillä oli mahdollisuus jäädä yhdeksi päiväksi lepäämään tähän satumaiseen paikkaan ennen kuin laivamme lähtisi kohti Sisiliaa.

Leiriltä olisi ollut helppo lähteä tutustumaan Genovaan, Kolumbuksen kaupunkiin, mutta sunnuntai olikin sitten pilvinen, harmaa ja sateinen päivä. Meidän olisi pitänyt kävellä bussipysäkille, mennä alhaalla rannalla junaan ja sillä varsinaiseen vanhaan tai oikeastaan ydinkaupunkiin. Kun olin viikon ajanut ilman ylimääräisiä vapaita, oli mukava vaan olla, käydä koiran kanssa pienet kävelyt, ja tunnustella tuntoja.

Maanantaina meillä oli vielä aikaa oleilla, koska laivan lastaus alkoi illalla. Saimme luvan Ewa-rouvalta olla hiukan pidempään kuin muut, ja sitten lopulta kahdelta päädyimme lähtemään. Paikka suljettiin talvikaudeksi, vedet katkaistiin ja pesupaikat suljettiin.

Mieleeni palautui hiljalleen italialaisen elämän tavat. Maanantaina liikkeet ovat suljettuina aamupäivän, vain isommat ruokakaupat ovat auki koko päivän. Oli siis rauhallista lähteä pujottelemaan niitä pieniä katuja matkailuautolla alas rantaa kohti, kun ei vielä ollut isommin elämää. Olimme ajaa hiukan harhaan, mutta yksi jalankulkija hoksasi, ja viittoi ensin, myöhemmin selitti englanniksi, mistä meidän pitää kääntyä. Tämä ihan ilman kysymistä!

Parin kilometrin päässä oli isompi Coopin ruokakauppa, ja sen pysäköintialue oli sen verran väljä, että sinne sai matkailuauton helposti parkkiin. Haimme ruokatäydennystä ja istuimme sitten vain odottamassa ajan kulua siten, että pääsemme sujuvasti laivan check-iniin.

Pimeys alkoi saapua, ja mieli teki siirtyä jo ajoissa satamaan. Laivayhtiön tiedote kertoi, että sisään alueelle tsekataan vasta kello 19 ja laiva lähtee kello 21, mutta portit olivatkin jo auki kuudelta, ja niin pääsimme odottelemaan lastausta.

Joko nyt alkoi tuntua Italialta, unelmien saavuttamiselta? Kieli muuttui tutuksi, sanat alkoivat löytyä, ja olo rupesi tuntumaan kotoisammalta. Ei yllätyksiä, vaikka kaikki olikin erilaista kuin aikaisemmin. Mutta ymmärsin, mitä tapahtuu.

Laivan hytti oli sellainen kuin tarvitsimme. Koiralle laivamatka oli jälleen haastava, kun piti pissata paljaalle lattialle ja toimittaa tarpeet avoimelle paikalle. Kyllä sillä oli tuskallista, ja rakko venyi isoksi! Ravintolassa kävimme matkapäivänä syömässä oikean aterian, ja nyt sain sellaista ruokaa, jossa näkyi ja maistui Italia. Pohjoisessa syötiin kuin Saksassa tai Itävallassa, täällä enemmän antipastolautasia ja pastoja sekä tonnikalaa.

Palermon satamaan pääsimme tuntia aikaisemmin kuin oli aikatauluun merkitty. Oli siis hyvä meripäivä. Olin löytänyt läheltä satamaa hyvän yöpymispaikan, ja nyt alkoi vihdoin tuntua siltä, että pian olemme perillä!