Lauantaina oli pakko jo saada auto lastattua valmiiksi. Vielä viimeiset pohdiskelut vaatteista, mitä oikeasti tarvitsee, mitä ei sittenkään kannata varalta ottaa mukaan. Millaisia vaatteita en viime kerralla käyttänyt? Mitä olisin oikeasti ollut vailla? Tein edellisellä matkalla sen loppupuolella listaa siitä, mitkä mukaanotetut vaatteet olivat lopultakin ihan turhat. Yritin nyt vielä tarkistella tuota valikoimaa ja tekemiäni uusia listauksia.

Sunnuntaiaamuna sitten loput päätökset, ruokien pakkaus ja kodinvartijan opastukset. Kukkien miettiminen, kasteluohjeet ja muu huomiointi vielä muistilapulle. Vielä roskien vienti, koiran ulkoilutus ja vihdoin kuljettajan tuolille.

Sää oli suosiollinen. Pyhäaamuna ei ole paljon liikennettä, matka alkoi sujuvasti. Maisemat vaihtuivat ja samalla näki syksyn etenemisen pohjoisesta etelään mennessä. Kotona oli jo paljasta lehtipuissa, mutta mitä etelämmäs ajettiin, sen enemmän vielä näki lehtiverhoja. Ja päivän pituus? Pimeys tuli hyvinkin vastaan, vaikka oltiin ajoissa lähtevinämme. Oltiin palattu normaaliaikaan, joten pimeä tuntui tulevan nopeammin. Sade oli keskittynyt eteläiseen Suomeen, ja erityisesti se tuntui lähellä määränpäätä. Onneksi liikenne oli rauhallista, että pystyin ajamaan Vuosaareen Rastilan campingille, kun piti olla tarkkana reiteissä ja huomata tummat jalankulkijat vesisateessa.

Ensimmäinen yö nukuttiin tutulla paikalla, lähellä huoltorakennusta. Koira oli aivan ihmeissään jälleen uusista tuoksuista, ja myös vieraista koirista. Se yritti haukuskella, mutta kun siihen ei vastattu, se luopui reviirin vahtimisesta. Sunnuntai-ilta meni levätessä, ja sitten maanantaina päästiin pakkaamaan pikkukassit laivamatkaa varten.

Olimme kello kaksitoista Vuosaaren terminaalin checkauspisteessä. Jouduimme hetken odottelemaan, ennen kuin pääsimme oman jonon ensimmäiseksi. Ystävämme kävi vielä tervehtimässä ja toivottamassa meille hyvää matkaa. Siinä seurasimme myös isoja asuntovaunuja, joita oli todella monta tulossa laivalle. Tarkempi selvittely osoitti, että ne kuuluivat Sirkus Finlandian valoshown tekijöille, englantilaiselle yritykselle. Kyllä siinä huomasi, miten paljon osaajia tuommoinen sirkus tarvitsee, eivätkä kaikki suinkaan ole suomalaisia. Entistä myönteisemmin suhtautuu pääsylippujen hintoihin!

Laivan lastaus alkoi tuntia ennen lähtöä. Aika lailla alkupäässä pääsimme ajelemaan johtokautensa perässä, ja jälleen peruuttelin Mökkeröisen perille autokannen takaosaan. Se oli helpotus, koska hyttimme oli samassa kerroksessa ja ovi käytävälle oli melkein auton takana. Eipä tarvinnut kauas kanniskella yhden yön tavaroita!

Saimme pienen kahden hengen koiramatkailijan hytin, josta oli mukava näkymä ulos. Eihän sitä mitään merkillisiä matkan aikana näe, mutta olipa se tärkein: luonnon valo! Olemme aina nauttineet ruokapaketit, ja niin nytkin menimme oikealle illalliselle. Olipa ihana yllätys, kun meidät toivotti tuttu Merja tervetulleeksi ravintolaan. Meille oli varattu pieni kahden hengen pöytä, ja lähelle oli sijoitettu toinen kahden hengen pöytä. Siihen asettui savonlinnalainen pariskunta, joka on jo kymmenisen vuotta viettänyt talvia Espanjassa ja Portugalissa. Olipa siis pöytäseuraa matkalle.

Tämänkertainen laivamatka sujui aika pitkälle leväten. Päiväunia paljon ja television ohjelmia välillä seuraten. Muru ei meinannut uskaltaa tehdä tarpeitaan ulkokannella. Koiria varten on pieni laatikko, joka on päällystetty muovimatolla, markkeerasi nurmikkoa. Toisen kannen allas haisi aivan hirveälle, eikä Murua saanut sille edes nousemaan. Toisella kannella oli siistimpi laatikko, ja siihen sain sen tekemään pari kertaa pissat. Kyllä sekin nukkui koko matkan, makasi lattialla patjallaan.

Travemündessä pääsimme sujuvasti illan pimeydessä laivasta, ja heti suuntasimme kohti Ivendorffin leirintäaluetta, mutta sen maksulaite ei suostunut yhteistyöhön. Onneksi parin kilometrin päässä on myös matkaparkki, jonka jo tiesimme, ja suuntasimme sinne. Kalasataman parkki ei ollut täynnä, löysimme autolle hyvän paikan, ja minä aloin kävelyttää Murua pitkin tienvierustoja. Oudot hajut kiinnostivat, eikä toimituksista meinannut tulla mitään. Oikeastaan sitten yöllä koiruudella helpotti, kun ei ollut muuta häiritsevää!

Ensimmäiset matkapäivät oli siis koettu. Ei havereita, ei liian huonoa säätä, ei eksymisiä, ei myrskyä merellä. Sunnuntaina startattu, kuunneltu radion antia ajaessa, ja tiistai-iltana astuttu Saksan maaperälle. Ihan vielä ei tunnu siltä, että olisin matkalla unelmaani. Mutta mitä pidemmälle etenemme, sitä varmemmin alan muistaa, miksi tämä pitkä matka!