Kahdeksan päivän intensiivinen matka Pohjois-Italiaan oli enemmän kuin osasi ajatella etukäteen. Erilaisista pyhiinvaelluksista on ollut monenlaisia juttuja lehdissä ja televisiossa, mutta nähdessämme ensimmäisen kerran mainoksen tästä matkasta emme oikein ymmärtäneet, mitä pyhiinvaellus Pohjois-Italiassa tarkoittaisi. Ekumenia toki oli selvä: Suomen luterilainen, katolinen ja ortodoksinen kirkko yhdessä olivat tässä matkassa edustettuina matkanjohtajien ja osallistujien kautta. Erilaiset hartaushetket ja messut olivat myös ymmärrettäviä osia matkan aikana. Mutta mitä ne pyhät ja miten? Kun sitten kiersimme oikeastaan neljässä kohteessa perusteellisemmin ja katselimme upeita kirkkoja ja taideteoksia vuoron perään ja kuulimme eri vuosilukuja toisensa jälkeen, siirryimme yhteisen kirkon aikaan ja sen jälkeiseen eroon ja myös syihin, miksi meillä on nämä kolme kirkkoa. Kyselytunnit, joita matkan aikana oli sekä hotellilla että bussimatkoilla, olivat hyviä tilaisuuksia kysyä aivan perusasioita. Piispa Teemun ja Antti Kruusin teologinen tieto avasi hyvin näitä kysymyksiä ja maallikko Risto täydensi omalta näkökulmaltaan kolmen kirkkokunnan yhtäläisyyksiä ja eroja. Matkaa rikastutti ehdottomasti musiikkitoimittaja Riston mahtavat tarinat ja tiedot niin aikakausien säveltäjistä kuin heidän sävellyksistään. 

Matkasta on nyt kulunut jo melkein kuusi vuotta. Sen jälkeen moni asia oli omassa mielessä jäsentymättä. Kaikki järjestelyt toimivat, ja yhdessä matkaa tekevä seurue oli oikein oivallinen. Niiden toteuttamiseen ei siis kulunut omaa energiaa. Ohjelmaa oli paljon, ja siksi jäi myös paljon kesken ymmärtämisen ja meni myös ohi huomion. Olisiko hieman karsitumpi ohjelma ollut enemmän mahdollisuus kääntyä sisäänpäin ja pysähtyä tuntemaan? Jossain vaiheessa minulla oli tunne, etten enää voinut ottaa vastaan kaikkea taidetta, kuvat menivät virtana ohi. Pysähtymisiä ja mietiskelyn tilaa oli niukasti. Oli vaikeaa löytää tilaa itsensä tutkistelulle. Olisiko vähemmän enemmän?

Kokonaisuutena jäi kuitenkin paljon siemeniä seuraaville matkoilleni. Tietenkin olen voinut myös kertoa ystäville vinkkejä omaehtoiselle tutustumiselle Emilia Romagnan kulttuuriaarteisiin, oli sitten innokas taiteen ystävä tai pyhiinvaeltaja tai sitten ihan vaan ruuan ja italialaisen elämän rakastaja. Matkalle on valmistauduttava etukäteen, sillä nähtävää ja koettavaa on paljon, ja muutoin siitä menettää osan. On myös selvitettävä omasta näkökulmasta, miksi haluaa nähdä juuri näitä kohteita, mitä pysyvää niistä haluaa itselleen. Mistä syntyy oma pyhiinvaellus?