Kävelin eilen illalla sateen jälkeen pihamaalla. Vihreät tuoksut tuntuivat niin huumaavilta. Tämä on parasta aikaa Suomessa, kun kevät etenee, tuoksut voimistuvat päivä päivältä ja vihreän määrä lisääntyy nopeaan tahtiin. Lintujen laulu on välillä vielä varovaista, mutta monta hyönteissyöjää on jo pihapiirissä. Harmi, että kuuloni heikkenee, enkä tunnista enää kaikkia metsän ääniä, mutta onneksi monta seikkailee puiden latvuksissa lähelläni. Tätä vaihetta ei voi Italiassa kokea, kevät voimistuu siellä niin salaa, yhtäkkiä on kesä.

Edellisestä päivityksestä on jo kulunut pari kuukautta. Sinä aikana on tapahtunut leirin purku, läntisen Sisilian vierailut ja paluu vitkastellen kohti kotia. Suomessa olemme olleet jo kuukauden, joka on sisältänyt kaikenlaista vaativaa puuhailua. Mutta nyt voin hetken istahtaa Torpalla, hengitän kevään tuoksuja ja ajattelen taakse jäänyttä aikaa.

Aloitimme kotiinpaluun maaliskuun lopulla purkamalla vähitellen leirimme. Tuliaisiksi ajateltuja tavaroita oli jonkin verran, ja ne piti pakata sillä tavoin, että eivät liikkuisi, särkyisi tai katoaisi matkan aikana. Seurasin sääennusteita, laskin päiviä ja olin kalenterin ja kellon vanki.

Läntinen Sisilia on ollut kiertämättä matkailuautolla, joten olimme päättäneet jatkaa nyt rannikkoa pitkin kohti Palermoa, jossa ystäväni on odottanut meidän vierailuamme useamman vuoden. Monet saksalaisista ja sveitsiläisistä ystävistämme oli vielä paikalla, ja kertoivat lähtevänsä vasta ihan maaliskuun lopussa koteihinsa. Seurasimme siinä myös heidän pakkaamisiaan, sillä heillä oli isot autot, peräkärry ja komeat etuteltat, joita joutuivat purkamaan useampana päivänä. Kesäkeittiöt piti lastata noihin peräkärryihin, ja muutoinkin oli siivottava tuo oma piazzetta puolen vuoden asumisesta. Voin sanoa, että tunsin helpotusta, että meille ei sovi mukaan noin paljon tavaraa, vaikka jotakin kyllä kaipasin kuluneen talven aikana. Mutta se muutto takaisin Suomeen!

Ajoimme rannikon valtatietä Agrigentoon ja ohitimme Valle dei Templin. Olen aikoinaan kiertänyt noilla seuduilla, ja viime vuonna vierailimme siellä myös ystäviemme kanssa. Emme pysähdelleet, sillä myös Sciacca oli paikka, jossa olimme vierailleet muutamia vuosia sitten ja peräti yöpyneet hienossa rantakohteessa. Marsalassa sitten ajelimme hiukan enemmän. Olimme mukavasti liikkeellä siestan aikana, ja silloin oli matkailuautolla helppo liikkua. Näin tuttuja viinitaloja, joissa olin ollut vierailulla kauan sitten. Löysimme pienemmän rannikkotien, jota pitkin lähdimme kohti Trapania. Oltiin ajettu jo niin pitkälle, että piti löytää majapaikka.

Mamma Colette piti pysäköintialuetta, jossa oli mahdollisuus yöpyä ja saada sähkö, jotta elämä autossa olisi helppoa. Tämä paikka osoittautui mielenkiintoiseksi, hauskaksi kohteeksi. Mamma Colette oli yli 80-vuotias leskirouva, alunperin Hollannista kotoisin, joka oli juurtunut Sisiliaan. Hänellä oli ollut ravintola ja hotelli Taorminassa ja Syracusassa, ja sitten oli puolisonsa kanssa siirtynyt Trapaniin. Hän piti virallisesti B&B – paikkaa, mutta oli juuri lopettamassa. Hän vaati illalla osallistumaan yhteiselle aterialle, ja kyllä saikin taas hyvää pastaa. Ja koko aterian hän kertoi tarinoita itsestään ja alueesta. Seuranamme oli kolme saksalaista pariskuntaa, ja yllättäen kyllä löytyi yhteinen kielikin italian lisäksi. Ja aamulla oli sitten aamiainen tarjolla kuin hotellissa ikään, Mamma Colette paistoi munakkaat, keitti kahvin, tarjosi leivät ja juustot. Runsas ateria, ehkä keskieurooppalaisesti. Viihdyimme tässä, paikka oli niin jännittävä, ja aidosti sisilialaisella ripauksella kuorrutettu. Ja tietenkin emäntämme monet paikalliskulttuuria kuvailevat jutut olivat mielenkiintoisia, ja oman ymmärrykseni mukaan tosipohjaisia.

Trapanista etenemme sitten vain vähäsen eli Castellammaren rannalle. Löysimme pienehkön karavaanialueen, joka ei varsinaisesti vielä ollut auki kaikkine palveluineen, mutta siellä oli useampi palermolainen perhekunta viettämässä viikonloppua. Ja kun meiltä puuttui leipää, paikallinen herrasmies kävi hakemassa meille tuoreen leivän leipomosta. Juuri tätä vieraanvaraisuutta saa kokea, jos on suurten turistikeskusten ulkopuolella. Maisema läntiselle Välimerelle oli upea, mutta paikka sinällään ei erityisemmin kaunis ollut.

Sitten olikin aika lähteä jatkamaan Palermoon, jonka lähellä jo olimmekin. Liikenne oli sopivan rauhallista, ja löysimme hyvin keskelle kaupunkia karavaanipysäköintiin, jossa oli myös pikkuautoja. Tästä oli hyvä lähteä kiertämään kaupungille ja tapaamaan ystävääni. Olen käynyt aikaisemminkin Palermossa, jossa on paljon mielenkiintoista nähtävää. Ja nyt olin kiitollinen, kun ystäväni halusi viedä meidät hiukan ulos kaupungista Monte Pellegrinolle. Upea paikka, ja mielenkiintoinen pyhiinvaelluspaikka. Palermon suojeluspyhimys Santa Rosalia jäi kyllä mieleeni, erityisesti kaikki votiivilahjat pienten lasten ruokalappuja myöten.

Palermosta lähdimme sitten Termini Imereseen, jossa löytyikin heti ruotsalaisen Marian ostama punainen palatsi, Palazzo Cirillo. Emme tietenkään sinne menneet, mutta oli jännittävä huomata se satamasta. Olimme päättäneet lyhentää kotimatkan ajoa ja ostimme lipun Termini Imeresestä Civitavecchiaan Rooman yläpuolelle. Laivalle meno oli samanlaista kuin Suomessa, sai taas peruutella ahtaaseen koloon toisten matkailukulkuneuvojen ja rekkojen väliin. Matka sujui hyvin hytissä, ja sitten mantereella pääsi helposti maihin ensimmäisten joukossa.

Matka kohti Travemündeä kulki Italiassa muutaman hyvän pysähdyksen kautta Etruskien maisemien kautta Assisiin, jossa tällä kertaa piti käydä muistelemassa kirkkoa, jossa olin ensimmäisen kerran 1987. Ja hyvän levähdyksen jälkeen matka eteni Venetsian lähelle, josta sitten Salzburgiin ja sen jälkeen itäisen Saksan maisemiin.

Koko tämän matkan ajan ihailin kyllä maisemia, mutta ne eivät minua kuitenkaan sykäyttäneet. Tunsin ikävää Sampieriin ja Sisilian maisemiin. Kaipasin sitä ilmastoa, joka oli juuri lämpenemässä pitkän viileän talven jälkeen. Kysyin muutaman kerran, palataanko takaisin.

Vielä nytkin, kun olemme jo olleet kuukauden kotona, kysyn, joko lähdemme takaisin. Tietenkin se aika, minkä on jo kulutettu kolmen talven aikana tuolla Sampierissä, on niin pitkä, että sinne on syntynyt lämmin suhde. Leirimme ihmiset ovat tulleet tietyllä tavalla läheisiksi, ja sydämelliset hyvästelyt toivotuksineen ensi syksyn kohtaamisesta ovat mielessä. Mutta paluu kylmään kevääseen, olkoonkin pitkä päivä, ja ruokamaailman raskauteen saa minut ajattelemaan jälleen kalenteria. Jospa ihan viiden kuukauden kuluttua voisikin palata?