Minun suhteeni tähän keskellä Välimerta ja kaukana kotoa olevaan alueeseen on aina ollut jotenkin kompleksinen. Yksi syy on se, että matkustaminen tänne on ollut haasteellista. Siis suorien lentojen osalta. Ensimmäisen kerran tulin lentäen Palermoon lokakuussa 2005. Silloin vuokrasimme mieheni kanssa auton, ja lähdimme kiertämään viinitiloja saaren länsiosissa ulottaen matkamme Agrigentoon asti. Sain samalla tutustua hiukan myös muinaiseen kreikkalaiseen historiaan, ja näin palasen saaren viljavista sisäosista. Tietenkin minulle kerrottiin mafian omista miehistä ja kaupungeista, ja itse tutkin Palermon varoituksia. Mutta matka oli miellyttävä kokemus, kun sain samalla tavata ”naapurin tyttöä” ja kuulla hänen kokemuksiaan Sisiliassa ja erityisesti Palermossa.

Seuraava matka Sisiliaan olikin sitten Aurinkomatkojen lento Cataniaan 2017ja majoittuminen Giardini Naxokseen. Valitsin tarjolla olleista hotelleista sen, joka oli kuvissa meren rannalla ja kohtuuedullinen. Ihastuin sillä matkalla paikkakuntaan, ja sen rauhallisuuteen. Olimme matkalla aivan alkuvuodesta, ja matkaseura olikin vielä enimmäkseen eläkeläisiä. Vuokrasimme auton, ja sillä sitten ajelimme idästä länteen sisämaan kautta, eli jälleen ihan Palermoon asti maisemia ihastellen. Giardini Naxos jäi positiivisena elämyksenä mieleen, ja niinpä seuraavakin matka tapahtui sinne, tällä kertaa syksyllä 2018. Olin jo edellisellä kerralla yhdessä korukaupassa kertonut, miten haluaisin löytää itselleni majapaikan talvikuukausiksi sitten, kun olen eläkkeellä. Korukaupan intialainen myyjä kertoi, että hänellä on tiedossa aivan siinä rannan tuntumassa edullisia asuntoja. Vielä en ollut valmis silloin sitomaan itseäni mihinkään, mutta helpottihan se, että asuntoja saattaisi löytää edullisesti.

Tällä matkalla osallistuimme sitten matkatoimistojen järjestämille päiväretkille, yksi Etnalle, yksi Montalbanon jalanjäljille ja kolmas oli sitten harvemmin kierrettyä ylänköseutua Montalbano Eliconan ympärillä. Se reissu jäi sitten tapaturman vuoksi kesken. Mutta viikossa näin paljon, ja ihastuin entistä enemmän tähän kiehtovaan saareen. Nyt on siis kolmas matkailuautolla tehty matka tänne, ja luulen, etteivät kaikki matkat ole vielä tässä.

Jokin tässä saaressa kiehtoo minua. Ehkä se on sen menneisyyden haastavuus. Goethe sanoi asian käytyään Sisiliassa niin, että ”Sisilia on avain kaikkeen”. Ja ehkä niin onkin, kun olen hiukan vaivannut päätäni tämän Italian kanssa.

Sisilia on Välimeren suurin saari, pinta-ala 25 832 neliökilometriä, ja jo sijaintinsa selittää monta asiaa. Sisilia on silta Euroopan ja Afrikan välillä, se on portti idän ja lännen välillä yhdistäen latinalaisen ja kreikkalaisen maailman. Se on eräällä tavalla peruskallio, ja mahdollistanut ympäröivän maailman tarkkailun. Historioitsija John Julius Norwich on kirjoittanut, että saaren yli on aina menty, käyty sotia ja valloitettu, mutta sitä ei koskaan ole liitetty mihinkään. Hän kuvaa minusta osuvasti, että tämä saari on vuosisatojen saatossa näyttäytynyt erittäin onnettomana. Mutta koska todellista kansaa ei ole koskaan liitetty mihinkään, tänne on syntynyt voimakas kansallisuustunne. Ja myös tänään, huolimatta eri seutujen kauneudesta, maaperän hedelmällisyydestä, ikuisesta miellyttävästä ilmastosta, jää eräänlainen varjo kaiken ylle, vähäpätöisyys, jolloin taas köyhyys, kirkko, mafia tai muut nykyilmiöt ovatkin näkyviä, mutta eivät kuitenkaan syitä tähän alakuloon tai onnettomuuteen. Jos Suomi on Euroopan onnellisin maa, onko Sisilia sen onnettomin?

Nämä ajatukset ovat olleet mielessäni tänään, kun pohdin niitä monia asioita ja kuvia, jotka putkahtelevat sekä pohjoisemman Italian että eurooppalaisten tiedotusvälineiden uutisissa.