Olen jo pitkään miettinyt liinapyykin pesua. Tänään on luvassa hyvä päivä, aurinkoa ja kaunista säätä kevyen tuulen saattamana. Tällä leirialueella on tapana varata pesuvuoro respasta ja samalla maksaa siitä. Tein semmoisen päätöksen, että menen katsomaan, onko kone vapaa. Jos on, laitan pyykit sisään, ja kun Chiara tulee töihin, Esa menee maksamaan ja laittaa minulle tiedon, että voin käynnistää koneen. Niinpä olin hämmentynyt, kun mennessäni käynnistämään, paikalla oli kiukkuinen saksalainen, joka oli jo illalla tehnyt varauksensa. Ei auttanut muuta kuin tyhjentää pyykit takaisin kassiin, ja katsoa, kauanko hänellä kestää ja pestä sitten hänen jälkeensä. Menin kuitenkin valittamaan respaan, ja kappas, kun keltaisen huoltorakennuksen pyykkivuoro olikin jo päättynyt ja pääsin sinne. Alueellamme on kaksi isoa, 9 kilon pesukonetta, ja ne ovat välillä kovasti varattuja. Se johtuu siitä, että tänne tulee näitä niinkutsuttuja puskaparkkeilijoita pariksi kolmeksi päiväksi ihan vaan pesemään pyykkiään. Kun olemme suunnilleen omalla porukalla, ei pyykkivuoron saamisessa ole mitään ongelmaa.

Liinavaatteet on pesty, ja liehuvat nyt kevyesti pihassamme. Hyvin kuivuvat. Kerkiän nyt istua tässä miettimässä tulevia. Joulu on ensi viikolla, ja vihanneskauppiaamme muistutti, että hän on joululomalla pyhäpäivät. Kun aurinko paistaa ja tiklit visertävät, on vaikea kuvitella joulua. Jouluruokaa ei edes ole ajatuksissa, voi olla että päädyn hyvin tavanomaisiin ratkaisuihin. Sain ison parsakaalin vihannesmyyjältä tänään, siitä syntyy tämän viikon ruoka. Jos ostaisi porkkanoita, voisi tehdä porkkanalaatikkoa. Ja riisipuuroa sekä sekahedelmä- tai luumukiisseliä. Koska jääkaappi on täynnään jugurtti- ja tuorepuuroastioita, en voi säilöä sinne mitään valmisruokia, vaan joka päivä valmistuu oma ruokansa.

Täällä on ollut tapana järjestää joulupäivänä iso piknik, johon jokainen leiriläinen tuo jotakin syötävää. Viime vuonna valmistin saaristolaisleipää, ja sen päälle laitoin savulohta. Tänä vuonna en oikein tiedä, millä reseptillä mennään. Ei kyllä vielä ole ilmoitettukaan, onko kyseinen yhteistilaisuus, ja olemmeko sinne tervetulleita. Nyt kun olemme ainoa suomalaispariskunta, emmekä kovin kierrä tervehtimässä muita, jäämme jotenkin syrjään. Kieli on yksi tekijä, Sveitsin saksa ei taivu, italialaisia on vähemmän ja heillä on oma piirinsä. Ja sitten englantia puhuvat, heitä ei voi etukäteen tunnistaa. Me viihdymme hyvin omissa oloissamme, seuraamme elämää ympärillä. Mutta minä olen ujo, mielelläni kyllä mukana, mutta en aktiivisesti touhua enkä ole keskipisteenä.

Kävimme eilen kylällä varaamassa aikaa paikalliseen kampaamoon. Omistaja Marilena tervehti iloisesti ja toivotti tervetulleeksi. Ja hyvin hän onnistui löytämään meille molemmille ajan jo heti tälle päivälle. Mukavalta tuntuu saada tukka ojennukseen, kun se on puolitoista kuukautta kasvanut pituutta ja menettänyt muotonsa.

Tänään on siis tavallinen päivä. Ei mitään isoja ihmeellisyyksiä, vaan arkista elämää pienessä kylässä. Joulukonsertit ja isot jouluvalot ovat Sciclissä, mutta jotakin erityistä saapuu tännekin. Kaksi joulukuusta on 8.12. pystytetty kylään, ja joulutähtiä on aseteltu liikkeiden edustoille. Joulukuuset eivät ole kuusia, vaan moderneja valoin tai nauhoin koristeltuja kartioita. Kuusien latvassa ei aina ole tähtiä, syytä en tiedä. Joulumyyjäiskoju aukeaa rantakadulle, se on enemmän suunnattu lapsille, ja sitten uuden vuoden alla tulevat taas zamponarit eli säkkipilliyhtye soittamaan keskustaan yhdessä joulupukin kanssa. Säkkipilli on myös sisilialainen soitin, ja erästä kuuluisinta soittajaa haastateltiin eilen uutisissa. Hän oli neljännessä polvessa säkkipillin tekijä ja soittaja. Minusta näiden zamponarien jouluiset esiintymiset ovat mukavia seurattavia. Ehkä jotenkin verrattavissa tiernapoikaryhmiin.